tilli-vastavalo-ia-ahonen-scaled.jpg
Kuva: Ia Ahonen

Metsistä on moneksi – etenkin luomuna

 

Tohtorikoulutettava Birgitta Partasen työtä on koko uran aikana leimannut kiinnostus luontoon ja luonnonantimien hyödyntämiseen. Nyt meneillään oleva tutkimus kartoittaa, mitä mahdollisuuksia metsien sertifiointi luomuun toisi sekä metsänomistajille että luonnontuoteyrittäjille.

Lähes kaikki Suomen metsät olisivat sertifioitavissa luomukeruualueiksi nykyisiä metsänhoitokäytäntöjä muuttamatta. Tämä toisi mahdollisuuksia hyödyntää puhtaita metsiämme entistä monimuotoisemmin ja täysipainoisemmin.

  • Metsä on muutakin kuin puuta, ja sieltä saadaan lukuisia arvoaineita. Suomeen tuotavat superfoodit voisi helposti korvata kotimaisilla vastineilla, kertoo Birgitta Partanen.

Metsien luomusertifiointi antaisi hyvät mahdollisuudet elinkeinojen monipuolistamiseen ja uusien tuotteiden innovointiin koko maassa. Metsänomistajalle sertifioinnista ei ole haittaa, päinvastoin. Luomuviljelijöiden on helppo lisätä metsät luomusertifioinnin piiriin luomutarkastuksen yhteydessä.

  • Tutkimusala kaipaa lisärahoitusta, jotta metsistä saatavat arvoaineet saadaan kaupallisestikin hyödynnettyä, toteaa Partanen.

Suomessa oli vuoden 2016 lopussa yhteensä 12,2, miljoonaa hehtaaria luomukeruualueita. Määrä on noin 30 % koko maailman luomukeruualasta, ja noin 40 % Suomen maapinta-alasta. Pääosa luomukeruualueista sijaitsee Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla.

  • Luonnontuoteala voisi olla Suomen uusi Nokia, jos metsien mahdollisuuksiin ymmärretään panostaa, kannustaa Partanen.

Mikäli kaikki luomukelpoiset metsämme sertifioitaisiin luomuun, olisi koko Suomen maapinta-alasta pellot mukaan lukien 87 % luomua.

  • Virossa valtion metsät, noin 40 % prosenttia koko metsäpinta-alasta saatiin nopeasti luomusertifioinnin pariin. Yhtä ripeästi voisi toimia myös täällä Suomessa, päättää Partanen.

Väitöskirjatutkimusta Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi – mielikuvat, merkitys ja mahdollisuudet on rahoittanut Suomen Kulttuurirahasto, Etelä-Savon rahasto, Sisko ja Jaakko Viipurin rahasto. Tutkimusta esiteltiin kansainvälisessä luomututkimusseminaarissa Mikkelissä 19.-21.6.2017. Seminaari kokosi lähes sata tutkijaa 13 eri maasta keskustelemaan luomun ajankohtaisista tutkimusaiheista.