tilli-vastavalo-ia-ahonen-scaled.jpg
Kuva: Ia Ahonen

Carina Tikkanen-Kaukanen vuoden Tieteenkesyttäjä 2016

Vuoden 2016 Tieteenkesyttäjäksi on nimetty tutkimusjohtaja ja Luomuinstituutin tutkimusalajohtaja, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen. Tieteenkesyttäjäpalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti tuoneet tiedettä julki helposti ymmärrettävässä muodossa. Tunnustus julkistettiin Mikkelin Tiedepäivillä torstaina 14.4.2016.

Carina Tikkanen-Kaukanen on erikoistunut infektiotauteihin ja perehtynyt hunajan sekä luonnonmarjojen terveysvaikutuksiin. Carina Tikkanen-Kaukanen on tuonut ansiokkaasti vaikeasti hahmotettavaa tieteellistä tietoa hunajan terveysvaikutuksista laajempaan tietoon. Erityisen merkittävänä Tikkanen-Kaukasen tutkimustuloksena pidetään sitä, että suomalaisilla hunajilla on antimikrobista tehoa.

Palkitsemisen yhteydessä Carina kertoi, kuinka hänen asenteensa julkisuuteen on muuttunut voimakkaasti tutkijanuran edetessä. Tutkijanuran alkuvaiheessa julkisuus tuntui kiusalliselta ja pelko siitä, että esittäessään tutkimustuloksia yleistajuisessa muodossa tulee antaneeksi virheellistä tietoa, oli suuri. Nykyisin Carina antaa mielellään haastatteluja ja luennoi yleisötilaisuuksissa. ”Yleisöltä saan arvokasta palautetta tutkimuksen tekemiseen ja jopa jatkotutkimusideoiden kartoittamiseen. Esimerkiksi hunaja- ja marjatutkimuksieni saama julkisuus on välttämätöntä, jotta tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää kaupallisesti ja edistämään terveyttä.”, Carina Tikkanen-Kaukanen summaa.

Carina Tikkanen-Kaukanen työskentelee tutkimusjohtajana ja Luomuinstituutin elintarviketutkimuksen tutkimusalajohtajana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Mikkelissä. Hänen tutkimustuloksiinsa voi tutustua myös Luomuinstituutin verkkosivuilla: www.luomuinstituutti.fi.