kirjoittaja: Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen
Suomalaisen ruoantuotannon erityinen vahvuus on korkea tuotannon omavaraisuusaste peruselintarvikkeissa (Latvala & Niemi 2025). Tuotamme vehnää, ohraa, kauraa, sianlihaa, kananmunia ja maitotuotteita yli oman kulutuksemme. Meiltä jää siis ruokaa vietäväksi muiden tarpeisiin tai varastoitavaksi tulevien päivien varalle.
Tämä omavaraisuus ei kuitenkaan ole täysin totta, kun huomioidaan tuotantoon vaadittavat panokset, kuten lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, siemenet ja rehut. Näiden suhteen olemme hyvin riippuvaisia niin idästä, lännestä kuin etelästä. Energiasta, koneiden varaosista tai työvoimasta puhumattakaan.
Meillä Suomessa monien tärkeiden tuotantopanosten omavaraisuus on hyvin matalalla tasolla (Jansik ym. 2021). Esimerkiksi synteettisten kasvinsuojeluaineiden ja typpilannoitteiden omavaraisuusaste on 0 %, vihannesten siementen 0 % ja täydennysrehujen 27 %. Emme siis pysty tuottamaan nykyistä määrää ruokaa ilman ulkomailta, myös Venäjältä, tuotuja tuotantopanoksia. Nämä ovat kriittisiä tuotantopanoksia, joihin merkittävä osa ruoantuotannostamme nojaa.
Erilaiset kriisit haastavat ruokajärjestelmämme kykyä pysyä toimintakykyisenä ja turvata ruoan saatavuus suomalaisten tarpeisiin. Pohjoinen ympäristömme, maantieteellisen sijaintimme kaukana globaalien logistiikkakeskusten solmukohdista ja pieni markkinamme luovat erityisiä haasteita ruoantuotannolle.
Luomutuotanto on yksi keinoista, joka voi tukea suomalaisen ruoantuotannon kykyä sopeutua, säilyttää toimintakyky kriiseissä ja samalla tukea huoltovarmuuttamme. Luomun vähäisempi riippuvuus tilan ulkopuolisista lannoitteista, kasvinsuojeluaineista ja rehuista vähentää tuotannon häiriöherkkyyttä, joka liittyy tuotantopanosten saatavuuteen tai niiden hintojen suureen vaihteluun.
Vähäisempi panosriippuvuus on osin myös tukenut luomutuotannon kannattavuutta. Luomutuotanto ei kuitenkaan ole immuuni energian hinnan nousulle. Suuri huolenaihe on myös laadukkaan, luomutuotantoon soveltuvan siemen- ja taimimateriaalin saatavuus.
Ruokaa tuotetaan luonnon ehdoilla. Luomutuotannon menetelmillä voidaan tutkitusti parantaa maan kasvukuntoa ja ylläpitää maatalousympäristön monimuotoisuutta. Huolenpito tuotantoympäristöstä tukee ruoantuotannon edellytyksiä pitkällä tähtäimellä ja auttaa sopeutumaan muuttuviin ilmasto-oloihin. Varautuminen on kriisinkestävyyden kovaa ydintä.
Luomutuotanto on tärkeä osa suomalaista kriisinkestävää ruokajärjestelmää, sillä se tarjoaa vaihtoehtoisen ja koetellun menetelmävalikoiman selvitä omavaraisemmin silloin kun tuotantopanoksiin kohdistuu saatavuushäiriöitä. Mutta toimiva luomutuotantokin vaatii riittävästi osaavia viljelijöitä ja toimivat jalostusketjut.
Jotta osaamisen säilyisi ja kehittyisi meidän tulee vahvistaa suomalaisten luomutuotteiden markkinoita ja samalla koko alan vetovoimaa. Hyvinvoivat tilat ja tuottajat turvaavat ruoantuotantoamme silloin, kun kohtaamme haastavampia aikoja.
Paikallinen viljelyosaaminen on luomutuotannon ytimessä, mutta yhtä tärkeää on luomun jatkojalostuksen ja markkinoinnin osaaminenkin. Kriisinkestävyyttä lisäävät myös hajautetut ja paikalliset ratkaisut. Eveliina Sapattinen toteaakin mainiossa blogissaan näin: ”Paikallisen ruoan merkitys ei olekaan vain sitä, mitä tänään saamme pöytäämme, vaan sitä, säilyykö meillä kyky tuottaa ruokaa myös huomenna”.
Euroopan luomutuotannon päivää juhlitaan vuosittain syyskuun 23.päivä. Juuri tänä vuonna tuntuu, että luomu on ajankohtaisempi kuin aikoihin.
Hyvää Euroopan luomutuotannon päivää 2026!
Lähteet:
Jansik, C., Huuskonen, H., Karhapää, M., Keskitalo, M., Leppälä, J., Niemi, J., Niskanen, O., Perttilä, S. & Rinne, M. 2021. Maatalouden tuotantopanosten saatavuuden riskit : Kriiseihin varautuminen ruokahuollon turvaamisessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 76/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 98 s.
Latvala, T. & Niemi, J. 2025. Maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsaus 2025. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 43/2025. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 69 s.