Luomupäivien päätöspuheenvuorossa ruoantuotantojärjestelmän valtavirraksi esitetään luomua

Luomupäivät päättyivät Vuoden 2015 luomuyrityksen palkitsemiseen. Päivien päätöspuheenvuorossa Luomuinstituutin johtaja Pirjo Siiskonen nosti kansallisten tavoitteiden rinnalle lähitulevaisuuden tavoitteita, joita luomualan eri tahot voivat toteuttaa.

”Yhteinen pyrkimyksemme on kansallisten luomutavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2020 mennessä: 20 % peltoalasta ja julkisissa ruokapalveluissa tarjotusta ruoasta.

Näiden tavoitteiden saavuttamisessa meillä kaikilla on oma tehtävämme ja luomun edistymiseen voidaan vaikuttaa ainakin seuraavilla keinoilla: tutkimus, tiedeviestintä, neuvonta, koulutus, edunvalvonta, elinkeinotoiminnassa tapahtuva kehittämistyö, poliittinen päätöksenteko ja tiedottaminen.

Voimme myös asettaa uusia ja hyvin perusteltuja lähitulevaisuuden tavoitteita ja lähteä toteuttamaan niitä. Sellaisia voisivat olla mm.

  • Suomen metsien luomusertifiointitavoite: 50 % metsistämme luomussa vuonna
  •  tuontiluomun korvaaminen kotimaisella luomulla niissä tuotteissa, joita Suomessa voi tuottaa
  • ”arktinen luomu”-brändin hyödyntäminen ja vieminen USA:n, Japanin ja Kiinan terveys- ja hyvinvointimarkkinoille
  • kouluruokailun kehittäminen ja tulevaisuuden kuluttajien kasvattaminen ruokatietoisuudessa ja turvallisessa ja terveellisessä ruokakäyttäytymisessä
  • ammatillisen opetuksen sisältöjen luomuistaminen
  • kansallisen luomututkimusrahoituksen kymmenkertaistaminen (nykyisin 300 000 euroa)
  • verotukselliset kannustinkeinot, kuten luomuruoan arvonlisäveron alentaminen ja sen rahoittaminen haittaveroilla

Luomuinstituutti lupaa tehdä kaikkensa tutkitun tiedon tuottamisessa ja välittämisessä, mutta kehottaa jokaista tutkittua tietoa odottavaa terveen järjen käyttöön omissa ruokavalinnoissaan. Jos tietää, että tutkimus on osoittanut glyfosaatin ja syövän välisen yhteyden, kannattaa valita luomuruokaa, jonka tuottamisessa torjunta-aineita ei käytetä.

Kansallisten luomutavoitteiden lisäksi meidän tulee kaiken aikaa kunnianhimoisesti pyrkiä myös siihen, että Suomen ruoantuotantojärjestelmän valtavirraksi tulee luomu. Toivottavasti näemme sen päivän.”

Pirjo Siiskonen

Päätospuheenvuoro Luomupäivillä Mikkelissä 10.11.2015