Olemme Knehtilän luomutilalla olleet mukana kymmenissä tutkimushankkeissa aina 90-luvulta lähtien. Olemme olleet kumppanina muun muassa Helsingin yliopistolle, Luonnonvarakeskukselle ja nyt parhaillaan Hollantilaiselle Wageningenin yliopistolle. Palopuron symbioosi eli paikallinen ravinnekierrätyksen verkosto on myös kehitetty tilamme ympärille.
Olen utelias ja minulla on itsellänikin tutkijan taustaa, joten haluan oppia lisää. Tosin tutkimusurani keskittyi taiteen puolelle, eikä maatalouteen. Tutkimusyhteistyö on ollut minulle tapa ymmärtää ruokajärjestelmää kokonaisuutena. En katso vain kasvukauden mittaista sarjaa töitä, vaan ketjua, jossa kasvukautta pidemmälle ulottuvat valinnat ratkaisevat. Se on myös auttanut kehittämään omaa tilaani: mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä.
Maaperä ensin, koska kaikki rakentuu kasvukunnosta
Savipelloilla olen oppinut, että kiiltävä kyntöjälki ei ole kunniamerkki, koska vesi ei läpäise maata. Luovuin kyntöaurasta, aloin keventää muokkausta ja annoin aikaa maan rakenteelle. Tiivistymien purkaminen vei yli kymmenen vuotta, mutta suunta oli oikea. Kehitimme myös tuubikompostointia hevosenlannalle ja sen maanparannusvaikutus savimaalle on ollut selvä. Kun rakenne ja mikrobiologia toimivat, pelto kestää sekä märkyyttä että kuivuutta paremmin. Tämä on minulle viljelyn A ja O.
Hiilensidonnassa huomio juuristoon
Hiilestä puhutaan paljon, mutta mittarit katsovat yhä usein vain maanpäällistä massaa. Tutkijoilta olen oppinut, että hyväkuntoinen maaperä ja vahva juuristo voivat sitoa hiiltä moninkertaisesti verrattuna pelkkään vihreään biomassaan. Luomussahan tämä korostuu. Ilman synteettisiä panoksia sadon edellytys on toimiva juuri–maasuhde.
Jäljitettävyys on suomalaisen ruuan iso etu
Tuotamme nykyisin tiloilla valtavasti dataa, jopa lohkotasolla. Kun tieto kulkisi läpinäkyvästi ketjun läpi, pystyisimme osoittamaan tuotannon puhtauden ja vastuullisuuden paremmin. Uskon, että Suomella on kaksi valttia: ruuan puhtaus ja jäljitettävyys. Jotta se toteutuu, dataa täytyy hyödyntää läpi koko ketjun reilulla tavalla. Jos tuotantotietoon sidottu vilja on asiakkaalle arvokkaampaa, siitä pitää myös maksaa viljelijälle.
Luonnonvarojen ylikulutus ei ratkea pellonlaidalla
Viljelijälle usein sanotaan, että “tuottakaa paremmin”. Totta, meillä on vastuumme, mutta juuri 1.4. vietettiin Suomen ylikulutuspäivää. Se muistutti taas, että ruoka on yhteiskunnallinen kysymys. Jos kauppa, teollisuus, politiikka ja kuluttajat eivät ole mukana, viljelijän mahdollisuudet ovat rajalliset. Siksi puhun ruokajärjestelmästä, en vain maataloudesta. Planeetan rajoja on kunnioitettava.
Vuoropuhelu tilojen ja tutkijoiden välillä vie eteenpäin
Olen arvostanut tutkijoiden ja meidän tilamme välistä yhteistyötä suuresti. Living lab -toteutukset, joissa tiivistetään yrittäjän ja tutkijoiden välistä vuorovaikutusta ovat hyvä suunta. Kun koeasetelma kohtaa käytännön, syntyy tuloksia, jotka vievät tilaa ja koko alaa eteenpäin. Siinä oppii itsekin tutkimuksen, päätöksenteon ja käytännön työn yhteyksistä. Jatkossa toivoisin lisää tutkijoiden ja alan toimijoiden yhdessä toteuttamia pellonpiennarpäiviä.
Yhteistyö tutkijoiden kanssa arjessa on toiminut hyvin. Se tuo suuntaa, vaihtelua, verkostoja ja konkretiaa. Muille viljelijöille vinkkaisin, että jos tutkimusyhteistyö kiinnostaa, niin kannattaa aloittaa pienestä, mutta nälkä voi kasvaa tehdessä.
Kirjoittaja Markus Eerola on Knehtilän luomutilan yrittäjä.