EU on asettanut tavoitteeksi, että neljännes peltoalasta olisi luomuviljelyssä vuoteen 2030 mennessä. Myös Suomi on sitoutunut tähän tavoitteeseen. Vuonna 2025 luomupeltoalan osuus oli Suomessa noin 14 %. Vaikka pinta-alan lisääntymisen oletetaan tuottavan myös lisää luomuruokaa markkinoille, eivät vaikutukset ruoantuotantoon ole kovin suoraviivaisia.
Pinta-alan lisääntymisen vaikutuksia luomuruoan tuotantoon on hyvin vaikeaa arvioida nykyisellä tietopohjalla. Tuoreessa Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen synteesiraportissa on arvioitu olemassa olevan tiedon pohjalta, millaisia vaikutuksia ruoantuotannon kestävyyteen olisi luomun osuuden kasvattamisella kohti 25 prosenttia koko Suomen ruuantuotannosta.
Raportissa on tarkasteltu sekä kasvinviljelyä että eri kotieläintuotannon muotoja, kuten nauta-, sika- ja siipikarjatuotantoa. Vaikutusten kannalta ratkaisevaa on, millaista ja missä luomutuotantoa lisätään.
Luomulihan tuotantoketju vaatii paljon kehittämistä
Suomessa luomuemolehmien osuus on jopa 42 % kaikesta emolehmien tuotannosta. Merkittävä osa luomulihanaudoista päätyy kuitenkin jossakin osassa tuotantoketjua osaksi tavanomaista tuotantoa. Jos kaikki luomunaudat päätyisivät luomulihaksi teurastuksen jälkeen, kasvaisi luomunaudanlihantuotanto yli kaksinkertaiseksi nykytilanteeseen verrattuna.
Tällä hetkellä sianlihan ja broilerin tuotannossa ei juuri ole luomutuotantoa, sillä luomuun siirtyminen on vaativaa ja heikkoa kuluttajakysyntää selittänee osaltaan se, että markkinoilla ei ole tarjontaa.
Luomun lisääntymisen vaikutukset ympäristöön ja omavaraisuuteen riippuvat tuotantosuunnasta
”Esimerkiksi sianlihan ja broilerin tuotannossa luomun osuus on tällä hetkellä hyvin pieni, joten kasvulla olisi suurempia vaikutuksia tuotetun ruoan määrään, ympäristöön ja koko ruokajärjestelmään. Luomurehutuotannon lisääntyminen vähentäisi kemikaalikuormitusta ja tukisi luonnon monimuotoisuutta. Maidontuotannossa taas luomuosuuden kasvattaminen lisäisi maidontuotannon omavaraisuutta, sillä luomutuotannossa käytetään vähemmän Suomen ulkopuolella tuotettuja valkuaisrehuja. Luomutuotannon lisääntyminen vaikuttaisi myös eläinten hyvinvointiin, joka on huomioitu paremmin kuin tavanomaisessa tuotannossa”, kertoo yliopistotutkija Kari Koppelmäki Helsingin yliopistosta.
Luomun vaikutusten arviointi on kuitenkin haastavaa, sillä suomalaisista luomutuotantojärjestelmistä on niukasti tutkimustietoa ja tilastot ovat osin puutteellisia.
”Tarvitsemme enemmän tietoa esimerkiksi tilojen erilaisista viljelykierroista sekä tuotannon omavaraisuudesta”, Koppelmäki jatkaa.
Keskustelu luomun suunnasta on vasta alussa
“Luomu on toimiva keino vastata moniin ruuantuotannon kestävyyshaasteisiin, mutta luomun tulevaisuus ei ratkea yksittäisellä prosenttitavoitteella. Luomun kasvulle tarvitaan tarkemmin määritelty suunta, joka huomioi tuotantosuunnat, alueelliset erot sekä vaikutukset omavaraisuuteen, ympäristöön ja talouteen”, kertoo johtaja Sari Iivonen Luomuinstituutista.
Iivosen mukaan keskustelua luomun roolista osana suomalaista ruokajärjestelmää tulisi käydä nykyistä enemmän, erityisesti siksi, että luomutuotantoa tuetaan julkisin varoin ja sen merkitys ympäristöpolitiikassa tulee korostumaan tulevina vuosina. Luomu tukee myös ruokaviennin kasvua, sillä luomun brändi on kansainvälisesti tunnettu ja sille on olemassa vientimarkkinat.
Markkinat ratkaisevat luomun kasvun suunnan
Talouden näkökulmasta luomun kasvu ei ole automaattisesti myönteistä tuottajalle ja tilan kannattavuudelle. Jos kotimaisen kysyntää ei saada kasvatettua, luomuun siirtyminen voi jopa heikentää tilojen kannattavuutta. Luomutuotantoa ei siis voida kasvattaa ilman markkinakysynnän kehittymistä kotimaassa ja viennissä.