Riskinarviointi luomuvalvonnassa

Luonnonmukainen tuotanto Suomessa perustuu Euroopan unionin asetusten mukaisiin vähimmäisvaatimuksiin sekä tarkasti säädeltyyn valvontajärjestelmään. Luomutuotannon voi katsoa olevan riippuvaista luomun kuluttajista, ja olennainen tekijä tässä riippuvuussuhteessa on luottamus. Luottamus on elintarviketuotannon ja -turvallisuuden perusta, ja se perustuu riskienhallintaan. Riskienhallinta puolestaan edellyttää riskinarviointia. Helsingin yliopiston pro gradu -työssä tutkittiin luomuvalvonnassa käytetyn lomakkeen käyttökelpoisuutta riskien arviointiin.

Luomuvalvonnan kohdentaminen riskiperusteisesti

Luomuvalvonnan riskiperusteisuuden vaatimus pohjautuu koko elintarvikeketjun ja sen valvonnan voimakkaaseen murrokseen. Luomutuotannon EU-lainsäädäntö määrää jokaisen luomutoimijan tarkastettavaksi vähintään kerran vuodessa, minkä lisäksi tulisi riskinarviointiin perustuen tehdä ylimääräisiä tarkastuksia kohonneen riskin toimijoille. Riskiperusteisuuden lisääminen luomuvalvonnassa tarkoittaa käytännössä valvonnan resurssien painottamista niille toimijoille, joilla sekä riski tuotantoehtojen laiminlyönnistä, että potentiaalisen riskin toteutuessa vaikutus luomumarkkinoilla ja kuluttajien luottamukseen luomua kohtaan on suurin. Luomutuotannossa toteutunut riski voi olla esimerkiksi valvontaketjun katkeaminen, tuotteiden sekoittuminen, eläinten hyvinvoinnin vaarantuminen, jäämät, kiellettyjen aineiden käyttö tai petos.

Luomualkutuotannossa riskinarviointi koskee tuotantoehtojen noudattamatta jättämisen vaaraa, joka poikkeaa elintarviketuotannon alalla toteutuvan vaaran määritelmästä. Luomutuotannon riskinarvioinnin tulisi perustua kahteen pääkohtaan, riskiä kasvattavien tekijöiden tunnistamiseen ja mahdollisen toteutuneen riskin seurausten arviointiin. Luomutilalla harvemmin kyse on terveydelle haitallista vaaraa aiheuttavista puutteista vaan ennemminkin toimijan oman toiminnan luomutuottajana ja sen myötä kuluttajan luottamuksen vaarantumisesta. Luomutilalla riskinhallinta olisi siis toimijan ymmärryksen lisäämistä toimintansa riskikohdista, jotta tavoitteisiin päästään. Riskinarviointi ei ole toimijan toiminnan sormella osoittamista syyttävässä mielessä, vaan työkalu, jonka avulla toimija voisi pienentää puutteiden toteutumisen riskiä.

Riskiä kasvattavat tekijät

Useiden tutkimusten mukaan yleisesti todettuja luomutuotannon riskiä kasvattavia tekijöitä ovat ainakin suuri tilakoko, tuotannon monipuolisuus, kotieläintuotanto (etenkin siat ja siipikarja), jatkojalostus, rinnakkaistuotanto (tilalla sekä luomu- että tavanomaista tuotantoa), viljelijän lyhyt kokemus luomutuotannosta sekä aiemmat poikkeamat. Näitä tekijöitä viljelijän kokemusta lukuun ottamatta arvioidaan myös suomessa 2016 käyttöön otetulla riskinarviointilomakkeella.

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, mitä riskinarviointilomake kertoo suomalaisista luomukasvintuotantotiloista ja vastaavatko tulokset aiempia, ulkomailla tehtyjä tutkimustuloksia riskiä kasvattavista tekijöistä. Tutkimusaineistoni koostui yhden tarkastajan vuonna 2016 luomukasvintuotannon tarkastuksilla täyttämistä riskinarvioinnin lomakkeista, joita oli 183 kpl. Lisäksi käytössäni oli koko vuoden 2016 riskipisteet kaikkien ELY-keskusten osalta, joten pystyin työssäni osittain vertaamaan yhden tarkastajan riskinarviointia koko tarkastuskauden pisteisiin.

Tutkimuksen tuloksia

 Tulosten mukaan yleisin luomutilatyyppi myi tilaltaan viljaa, marjoja, hedelmiä tai vihanneksia välittäjälle, jalostajalle tai toiselle luomutilalle ja oli pinta-alaltaan 20-100 ha tai 10-40 kasvulohkoa. Tilalla ei kasvatettu luomueläimiä vaan ainoastaan viljaa tai muutamia peltokasvilajeja. Siirtymävaihelohkoja ei tyypillisellä luomutilalla ollut, eikä tilan ulkopuolisia tuotantopanoksia käytetty, mutta yksinkertaista yhteistyötä esim. varastoinnin, kuivauksen tai urakoinnin osalta oli. Tilalla ei havaittu poikkeamia edellisen kolmen kalenterivuoden aikana.

Valtakunnallisesti suurin osa (41%) kaikista tiloista sai riskipisteitä 7–10. Eniten riskipisteitä tiloilla kertyi luomukasvintuotannon monipuolisuudesta, suuresta tilakoosta ja markkinointitavasta (esim. suoramyynti).  Suomalaisilla tiloilla kertyneiden riskipisteiden jakautuminen vastaa suurilta osin muualla todettuja luomutuotannon riskiä kasvattavia tekijöitä. Tarkastelin myös riskinarvioinnin eri osa-alueiden vaikutusta havaittuun poikkeamaan. Analyysin perusteella mikään osa-alue ei noussut erityisesti esille poikkeamaa ennustavana ja vasta kokonaisriskipistekertymän voitiin katsoa ennustavan kohonnutta todennäköisyyttä poikkeaman löytymiselle. Oletukseni oli, että havaitut poikkeamat edellisen kolmen kalenterivuoden aikana ennustaisivat poikkeamia myös nykyisellä tarkastuksella. Aineistoni perusteella tilastollinen johtopäätös kuitenkin on, että poikkeaman todennäköisyys on aiemmista poikkeamista riippumatta kaikissa tapauksissa 58,5%.

Euroopan unionin yhteinen riskinarviointijärjestelmä

Euroopan unionin yhteisen riskinarviointijärjestelmän kehittäminen edellyttää panostusta kahteen osa-alueeseen. Ensinnäkin on kehitettävä yhteinen tietojenkeruujärjestelmä, joka kattaa aiemmin esitellyt osa-alueet riskin arvioimiseksi. Toiseksi on kehitettävä menetelmä näiden tietojen perusteella muodostuvan riskipisteytyksen analysoimiseksi ja arvioimiseksi. Näiden lisäksi olisi myös keskeisiä termejä selvennettävä sekä luotava selkeät ja yhtenäiset kriteerit sääntöjenvastaisuuksien luokittelulle. EU:n uuden luomuasetuksen myötä toimintatavat toivottavasti yhtenäistyvät ja riskinarvioinnin rooli luomutarkastusten suunnittelussa vahvistuu entisestään. Suomessa käytössä olevaa riskinarvioinnin lomaketta on tulosteni perusteella mahdollista selventää ja parantaa. Samalla tulisi kehittää sähköiselle tarkastuslomakkeelle soveltuva versio.

Suomalaisen siinä missä eurooppalaisenkin luomun uskottavuus on kiinni läpinäkyvyydestä ja yhteistyöstä niin tuottajien, jatkojalostajien kuin kuluttajienkin välillä. Tuotanto- ja valvontajärjestelmien kehittäminen on kaikkien etu, meidän ihmisten lisäksi myös maan, jolla jokapäiväinen leipämme kasvatetaan. Jos luomun uskottavuus heikkenee epäselvien sertifiointijärjestelmien ja vesittyneiden tuotantosääntöjen vaikutuksesta, luomun kuluttajat siirtyvät suosimaan vaihtoehtoisia sertifiointijärjestelmiä ja tuontiluomua. Toimiva riskinarviointijärjestelmä on olennainen osa tätä uhkakuvaa torjuvista keinoista.

Luonnonmukaisen tuotannon kehittäminen ja kasvattaminen tarjoaa Suomelle oivallisen väylän profiloitua sertifioidun ja puhtaan ruuan tuottajaksi nykyisessä globaalissa maailmassa, jonka hutera ruokaturva perustuu pitkälti riskialttiiseen teknillis-kemialliseen, homogeeniseen tehotuotantoon.

 

Anniina Kivilahden pro gradu -tutkimus ”Riskinarviointi luomuvalvonnassa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.

Linkki tutkimukseen: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202006052591

 

Teksti ja kuva: Anniina Kivilahti