tilli-vastavalo-ia-ahonen-scaled.jpg
Kuva: Ia Ahonen

Tieteenkesyttäjä 2019

Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen on nimetty vuoden 2019 Tieteenkesyttäjäksi Mikkelin tiedepäivillä.

Tieteenkesyttäjä-tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle tai henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti tuoneet tiedettä julki helposti ymmärrettävässä muodossa. Pääsihteeri Matti Malinen Mikkelin yliopistokeskuksesta perustelee Sari Iivosen valintaa näin: Sari Iivonen on perehtynyt ja nostanut esiin monia kestävän ruokajärjestelmän kysymyksiä muun muassa luomualkutuotannon kehittämisessä, matkailu- ja ruoka-alan uusissa palvelukonsepteissa sekä metsien luomusertifioinnissa. Hän rakentaa sanottavansa siten, että hänet on helppo ymmärtää. Lisäksi korostetaan, että Sari Iivosen asiantunteva ja innostunut tapa esittää luonnonmukaisen tuotannon tarjoamia ratkaisuja ja uusia mahdollisuuksia kestävässä ruokajärjestelmässä tempaa kollegat mukaan uusiin hankeideoihin. Sarin aktiivisuus ei jää tutkijan pöydän taakse vaan hän on vapaa-ajalla innokas kestävyysurheilun harrastaja ja aina valmis kantamaan yliopistokeskuksen värejä joukkuelajeissa.

Sari Iivonen pitää tunnustusta myös kannustuksena luomututkimukselle. Hänen mukaansa huomionosoitus kannustaa jatkamaan työtä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla. Tunnustukseen kuuluva Tahto-patsas kuvastaa tieteenkesyttäjän hommaa. Pitää olla selkä suorassa, asento kohdillaan ja paljon tahtoa.

Luomuinstituutti onnittelee Saria lämpimästi.

Teksti: Sari Autio

20190410_163224-2.jpg