Euroopan unionin vihreän kasvun ohjelmassa ja siihen liittyvissä pellolta pöytään– ja biodiversiteettistrategioissa kannetaan huolta kemiallisten kasvinsuojeluaineiden haitallisista vaikutuksista ympäristöön ja on asetettu tavoitteeksi vähentää näiden aineiden käyttö puoleen tulevalla vuosikymmenellä. Luomutuotannon lisääminen ja agroekologisten viljelymenetelmien käyttöönotto nähdään keinoina päästä tähän tavoitteeseen. Suomessa kasvinsuojeluaineiden myynti ja käyttö maataloudessa eivät ole juurikaan vähentyneet viime vuosina, ja metsätalouden puolella urean käyttö juurikäävän torjuntaan hakkuiden yhteydessä päinvastoin kasvaa hurjaa vauhtia, joten kokonaisuutena trendimme on päinvastainen eurooppalaisten tavoitteiden kanssa. Näin ollen tekemistä riittää eurooppalaisiin tavoitteisiin pääsemiseksi tulevina vuosina.
Lisää luomualaa vai vähemmän kuormitusta?
Miten kasvinsuojeluaineiden vähentämistavoitteeseen vaikuttaa pyrkimys kasvattaa luomuviljeltyä peltopinta-alaa? Luomussahan kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttö ei ole sallittua. Peltoalastamme on luomussa noin 14 % vuonna 2020. Vuoteen 2005 verrattuna luomuala on kaksinkertaistunut, ja tavoitteena on lisätä luomupinta-alaa 25 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan maa- ja puutarhataloudessa käytettävien kasvinsuojeluaineiden myynti Suomessa ei ole laskenut, vaan se on pysytellyt keskimäärin noin 1500 tehoainetonnissa vuotta kohden. Jos tämä määrä levitettäisiin tasaisesti koko viljelyksessä olevalle peltoalallemme, kuormitus olisi noin 0,7 kiloa hehtaarille. Kun laskelmasta jätetään pois luomupinta-ala, jolle kasvinsuojeluaineita ei saa levittää, kuormitus on nykyisellään noin 0,86 kiloa hehtaarille.
Kuinka suuri siis luomuviljelyalan pitäisi olla, jotta kasvinsuojeluaineita käyttävässä viljelyssä hehtaarikohtainen kuormitus vähenisi puoleen nykyisestä? Jos oletettaisiin, että kasvinsuojeluaineiden myynnin trendi jatkuisi eikä siinä edelleenkään tapahtuisi muutoksia, vaikka luomualaa kasvatettaisiin 25 prosenttiin, levitettäisiin tehoaineita laskennallisesti noin kilo tavanomaisen tuotannon hehtaarille. Jos tehoaineiden myyntimäärä putoaisi puoleen, sen levittäminen koko tavanomaisesti viljellylle peltoalallemme merkitsisi noin 0,5 kilon kuormitusta hehtaarille. Vaikka luomuala kattaisi puolet peltoalastamme ja kasvinsuojeluaineiden myynti putoaisi puoleen, oltaisiin edelleen samalla kuormitustasolla siellä, missä kemiallista kasvinsuojelua ei ole rajoitettu. Ellei samanaikaisesti luomupinta-alan kasvattamisen kanssa ohjata tavanomaista maataloutta kasvinsuojeluaineiden käyttöä vähentäviin ratkaisuihin, kasvinsuojeluaineiden käyttö vain todellisuudessa keskittyisi jäljelle jääville entistä intensiivisemmin viljellyille pelloille, joilla kuormitustaso kasvaisi.
Todellisuudessa kasvinsuojeluaineiden kuormitus ei jakaudu tasaisesti koko peltoalallemme, vaan kasvilajista ja käyttötarkoituksista riippuen eri aineita käytetään eri alueilla ja tuotannonaloilla eri tavoin. Eri tehoaineiden käyttäytyminen ympäristössä ja myrkyllisyys on erilainen, joten niiden riskit ja vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti koko pinta-alalle. Tämänkään vuoksi pelkkä luomupinta-alan lisääminen ei takaisi ympäristökuormituksen vähentymistä, jos tavanomaisen tuotannon viljelymenetelmissä ei samalla tapahtuisi merkittäviä muutoksia.
Tarvitaan pitoisuuksien seurantaa ympäristössä
Miten sitten pystymme mittaamaan kuormitusta? Kasvinsuojeluaineiden pitoisuuksien seuranta ympäristössä on Suomessa puutteellisesti järjestetty. Käsitys tehoaineiden esiintymisestä, käyttäytymisestä ja vaikutuksista ympäristössämme perustuu pääosin valmisteiden hyväksymistä edeltäviin riskinarviointeihin sekä satunnaisiin lyhytkestoisiin tutkimushankkeisiin, joihin on yleensä ollut vaikea saada rahoitusta Suomessa. Elintarvikkeiden jäämäpitoisuuksia seurataan Ruokaviraston ja Tullin valvontaohjelmien mukaisesti. Näissäkin näytemäärät ovat vuosittain vähäiset. On vaikea todentaa kasvinsuojeluaineiden käytössä tapahtuvien muutosten vaikutuksia ympäristössämme ilman kattavien pitkäaikaisten seurantaohjelmien perustamista ja viljelijöiden käyttökirjanpidon hyödyntämistä tutkimuksissa.
Luomutuottajankin näkökulmasta olisi tärkeää tietää, paljonko omassa tuotantoympäristössä on kasvinsuojeluaineiden jäämiä, vaikka ei niitä itse käytäkään. Tavanomaisten ja luomutilojen peltolohkot lomittuvat maaseudulla toistensa läheisyyteen. Luomutuotannon ehdoissa määritellään siirtymäaika, jolloin peltoa viljellään luomumenetelmin, mutta satoa ei vielä voida myydä luomusertifioituna. Seurantatulokset voisivat kertoa, onko siirtymäaika riittävä haitallisten jäämien hajoamiseen. Tuulikulkeumien ja valumien rajoittamisen tehokkuutta tavanomaisilta viljelyksiltä luomutiloille voitaisiin valvoa jäämäseurantojen avulla. Orgaanisten lannoitusaineiden ja kasvualustojen jäämäpitoisuuksia valvomalla voitaisiin estää ennakolta luomutuottajille mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja ja mainehaittoja.
Yhdessä oppien agroekologisia menetelmiä
Miten sitten tavanomaiset ja luomutuottajat voisivat toimia yhdessä ja oppia uudenlaisia ei-kemiallisia kasvinsuojelukeinoja? Tavanomaisessa tuotannossa kasvinsuojeluaineiden avulla on mahdollistettu monokulttuuri, joka lopulta johtaa maan kasvukunnon heikkenemiseen ja yhä suurempaan riippuvuuteen ulkoisista tuotantopanoksista. Viljelykiertojen huolellinen suunnittelu on luomutuotannon peruslähtökohta, jonka avulla kasvintuhoojaongelmia ehkäistään ennalta. Kasvintuhoojien tuntemus ja tarkkailu ovat tärkeitä läpi kasvukauden niin luomu- kuin tavanomaisellekin viljelijälle, jotta mahdolliset torjuntatarpeet tunnistetaan ajoissa ja voidaan suunnitella tarvittavat torjuntatoimet. Monesti ei-kemialliset keinot, kuten harsot avomaan vihannestuotannossa, ovat huolellisesti käytettyinä yhtä tehokkaita tai jopa tehokkaampia kuin kemialliset ruiskutukset.
Luomuviljelijöiden on onnistuakseen hankittava merkittävä osaamispotentiaali agroekologisten menetelmien valikoimasta. Heidän on tunnettava peltoekosysteemin asukkaat ja osattava hyödyntää niiden välisiä vuorovaikutuksia.
Toisinaan kuulee ajatuksia, että kemialliset kasvinsuojeluaineet vain korvattaisiin biologisilla. Biologisia kasvinsuojeluaineita on jonkin verran markkinoilla, mutta ne ovat hyvin valikoivia ja tehokkaita vain tarkasti rajatuissa käytöissä. Ne voivat täydentää tietyissä oloissa kasvinsuojelun keinovalikoimaa, mutta yksinomaan niiden varaan ei kasvinsuojelustrategiaa voida rakentaa. Hyvä viljelykierto on pohjana sille, etteivät kasvintuhoojien populaatiot pääse haitaksi asti lisääntymään.
Luomuviljelijöiden on onnistuakseen hankittava merkittävä osaamispotentiaali agroekologisten menetelmien valikoimasta. Heidän on tunnettava peltoekosysteemin asukkaat ja osattava hyödyntää niiden välisiä vuorovaikutuksia. Tätä osaamista täytyy tavanomaisessakin viljelyssä kasvattaa, jos mielitään päästä tavoitteisiin kasvinsuojeluaineiden vähentämiseksi.
Suomalaista ruokaa markkinoidaan puhtaana ja ”melkein luomuna”. Kun tavanomaisessakin tuotannossa vähennetään kasvinsuojeluaineita, mistä sitten jatkossa enää erottaa luomun? Luomusertifioidun tuotteen ero tavanomaiseen verrattuna on se, että luomutuottaja on sitoutunut Ruokaviraston ohjaamaan luomuvalvontaan. Valvonnan tehtävänä on taata kuluttajille, että luomutuottaja noudattaa EU:n luomuasetuksen määrittelemiä tuotantoehtoja ja saa sen osoituksena merkitä tuotteensa luomumerkinnöin. Keskeinen osa luomusertifiointia on, ettei luomutuotannossa käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Agroekologisia menetelmiä voivat kaikki tuottajat ottaa käyttöön, mutta ainoastaan luomutuottajien tiukalla valvontajärjestelmällä varmistetaan, että näin todella tapahtuu.
