Maailma muuttuu, ilmasto muuttuu ja ruoantuotantokin tulee muuttumaan. Ääreviin säihin sopeutuminen ja vastuullisuusvaatimukset ohjaavat maaperän ja ympäristön tilan parantamiseen, riippumatta siitä määritelläänkö toimet luomuksi vai uudistavaksi viljelyksi. Kestäviä viljelyjärjestelmiä kehittävien tulisi tukea toisiaan.
Luomu on toiminut suunnannäyttäjänä ja vaihtoehtona valtavirtaiselle teknis-kemialliselle viljelylle jo vuosikymmeniä. Luomua voi kiistatta kutsua menestystarinaksi, joka alkoi pienestä viljelijäliikkeestä ja on kehittynyt lainsäädännöllä säännellyksi sertifioiduksi ja kaupallisesti merkittäväksi tuotannoksi. Pieni pioneeriviljelijöiden joukko näki planetaaristen rajojen ylittämisen vaarat jo kauan ennen kuin niistä alettiin puhua. Jälkikäteen ei voi kuin ihailla pioneeriviljelijöiden kaukonäköisyyttä ja määrätietoisuutta kulkea omaa, paikoin kivistäkin polkuaan.
Luomu alkoi viljelijäliikkeestä vaihtoehdoksi vallalla olevalle. Uudistavan viljelyn liikkeessä on paljon samaa viljelijävetoista draivia. Uudistava viljely koetaan inspiroivaksi vaihtoehdoksi parantaa maaperän kasvukuntoa ja ympäristön tilaa.
Tavanomaisessa tuotannossa olevalla tilalla uudistavaan viljelyyn siirtyminen tapahtuu usein omaksumalla tilannetajuisesti omaan tuotantoon soveltuvia, luomussakin tuttuja viljelymenetelmiä. Uudistavan viljelyn pääperiaatteet ovat yhteytyksen maksimointi (pinta-ala ja aika), maaperän häirinnän (mekaanisen ja kemiallisen) minimointi sekä maaperän mikrobiston maksimointi. Ne toimivat päätöksenteon tukena yhtä lailla luomutiloilla, ja toimenpiteet ovat useimmiten luomutiloilla jo tuttuja.
Luomu edellyttää sertifikaatin määrittämiä tuotantosääntöjä ja varmistaa auditoinnein, että toimet vastaavat kriteereitä. Kuluttaja voi olla luomumerkittyä ostaessaan varma, että tilalla on tehty ympäristötoimia, ja tuotannossa ei ole käytetty esimerkiksi kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Tilalle se antaa varman ja tutkitun toimintakehikon. Uudistavassa viljelyssä ei toistaiseksi ole yhtenäistä toimenpidekriteeristöä tai sertifikaattia. Eikä se ehkä ole tavoittelemisen arvoistakaan. Mielekkäämpää voisi olla seurata tulevaisuudessa suoraan viljelytoimien vaikutuksia ympäristöön, kuten maaperän hiilitaseeseen ja sertifioida todentamismenetelmät. Uudistavaksi viljelyä voisi tällöin kutsua, kun ympäristön tila paranee tai hyvää tilaa ylläpidetään todennetusti.
Tällainen tieto voi ainakin alkuvaiheessa tukea erityisesti elintarvikeyritysten vastuullisuustyötä ja linkittyä suoraan heidän ilmasto- ja ympäristövelvoitteisiinsa. Riskien vähentäminen hankintaketjussa on myös keskeinen syy miksi uudistavan viljelyn siirtymä kiinnostaa yrityksiä. Koska uudistava viljelyn ei nojaa sertifikaatin määrittämiin tuotantosääntöihin, kynnys kokeiluihin ja tuotannon kehittämiseen maaperä- ja ympäristömielessä ei ole välttämättä korkea. Suuri mahdollisuus vaikuttavuuden saamiseksi voikin olla nimenomaan laajan viljelijäjoukon mukaan saaminen ympäristöä hyödyttäviin toimiin. Suuri vaikuttavuus syntyy siitä, että mahdollisimman moni tekee ympäristö hyödyttäviä tekoja. Tällä tiellä myös viherpesun riski on todellinen ja siksi mittaamisen ja todentamisen rooli on keskeinen.
Uudistavan viljelyn voi nähdä luomutuotannolle kilpailijana, jos asiaa tarkastelee luomun markkina-aseman näkökulmasta. Onhan vaarana se, että kuluttajien kiinnostus luomua kohtaan liudentuu, mikäli luomutuotanto ei enää näyttäydy ainoana selkeänä vaihtoehtona ympäristökestävälle tuotannolle. Voisi myös ajatella, että luomutuotanto on saavuttanut tavoitteensa kirittää muita kestävyysmuutoksessa, jossa edelläkävijöiden kehitystyöstä hyötyvät nyt monet.
Toisaalta myös nykyistä luomua on mahdollista kehittää entistä uudistavampaan suuntaan ja siinä nykyiset uudistavat luomuviljelijät ovat jo suunnannäyttäjiä. Ei ole myöskään syytä epäillä, etteikö nykyisillä luomualan toimijoilla olisi samaa innovatiivista otetta kokeilla ja kehittää uusia tuotteita ja toimintatapoja kuin luomualan pioneereilla.
Yhteiskunnan arvoissa on nähty kovenemista ja kiinnostus ympäristöasioihin on vähentynyt. Siksi myös kestävämmän ruokajärjestelmän puolesta on puhuttava moniäänisesti ja yhteisiä tavoitteita löytäen. Luomuväki ja kunnianhimoisen uudistavan tuotannon puolestapuhujat ovat kumppaneita ja hengenheimolaisia tässä työssä. Tämä tuli ilmi myös Luomuinstituutin ja BSAG:n yhdessä Tiedekulmassa 22.9.2025 järjestämässä tilaisuudessa. Yhteisiä tavoitteita ja arvopohjaa on lopulta paljon enemmän kuin erottavia tekijöitä. Onkin tärkeää löytää reiluja keinoja tukea kaikkia viljelijöitä, jotka pyrkivät kunnianhimoisesti kehittymään ja tuottamaan entistä kestävämmin ruokaa planeettarajoja kunnioittaen.
Kirjoittajista Sari Iivonen toimii Luomuinstituutin johtajana ja Pieta Jarva Baltic Sea Action Groupin strategiajohtajana.
Kuva BSAG Lassi Häkkinen