Yksi sitkeimmistä luomutuotantoon liittyvistä uskomuksista on, ettei luomueläimiä saisi lääkitä antibiooteilla tai muilla lääkkeillä. Luomussa lääkkeiden käyttö ei ole kielletty, ja niitä voidaan käyttää eläinlääkärin määräyksestä. EU:n luomutuotantoa ohjaavassa asetuksessa (1) säädetään lääkkeiden varoajoista sekä lääkintäkertojen määrästä, jotka poikkeavat tavanomaisesta tuotannosta. Asetuksen maininta vaihtoehtoisista hoidoista aiheuttaa hämmennystä suomalaiseen luomutuotantoon tottuneelle.
Tautien ennaltaehkäisy ja hoito luomussa
Luomutuotannon tavoitteena on turvata eläinten hyvinvointi painottaen eläinten lajinmukaisten käyttäytymistarpeiden mahdollistamista (1). Korkeilla hyvinvointivaatimuksilla pyritään tautien ennaltaehkäisyyn ja siten lääkinnän tarpeen vähenemiseen. Luomutuotannossa sairauksien ehkäisyyn suunnattuja käytäntöjä on useita, kuten muun muassa eläinrodun valinta, laadukas rehu, sopiva eläintiheys, eläinsuojien hygieniasta huolehtiminen sekä eläinten liikkumisen mahdollistaminen (1). Ehkäisevistä toimista huolimatta myös luomueläimet voivat sairastua tai loukkaantua, jolloin ne tarvitsevat hoitoa.
Luomuasetuksen mukaisesti luomussa voidaan käyttää tuotantoeläimille sallittuja lääkkeitä. Ennaltaehkäisevä lääkintä ei ole sallittua, ja annettavien lääkkeiden tulee olla eläinlääkärin määräämiä. Niin luomu- kuin tavanomaisten eläinten lääkinnässä noudatetaan lääkkeiden varoaikoja, joilla pyritään varmistamaan, ettei esimerkiksi maidossa tai lihassa ole lääkejäämiä. Luomussa lääkkeiden varoaika on kaksinkertainen verrattuna tavanomaiseen tuotantoon ja vähintään 48 tuntia. Myös lääkitsemistiheyttä säännellään. Eläimen elinkaaren mukaan hoitokertoja voi olla vuodessa joko yksi, mikäli eläin elää alle vuoden, tai kolme, mikäli eläin elää yli vuoden. Hoitokertojen ylittyessä eläin katsotaan tavanomaiseksi eläimeksi, jonka tulee aloittaa siirtymävaihe luomuun. Yhdellä hoitokerralla tarkoitetaan kaikkia saman sairauden hoitoon määrättyjä lääkehoitoja (2). Arvion hoitojen kuulumisesta hoitokertaan tekee lääkitykset määräävä eläinlääkäri. Hoitokerrat eivät kuitenkaan koske esimerkiksi rokotteita tai loislääkintää.
Luomusääntöjen vaikutus eläinten lääkintään
Helsingin yliopiston kliinisen tuotantoeläinlääketieteen apulaisprofessori Heli Simojoki toteaa, että luomueläinten lääkinnän käytännöt eivät juurikaan eroa tavanomaisten eläinten lääkinnästä. Eläimiä lääkitään niiden sairastuessa; Suomessa ennaltaehkäisevää lääkintää ei käytetä tavanomaisessakaan tuotannossa, mikä poikkeaa monesta muusta maasta. Suomesta ei ole julkisia tilastoja tai tutkimuksia mahdollisista eroista eläinten lääkinnässä tai terveydessä luomu- ja tavanomaisten tilojen välillä. Siispä arviota suomalaisten luomutilojen onnistumisessa tautien ennaltaehkäisyssä ja lääkkeiden käytön vähentämisessä on vaikeaa tehdä.
Luomusääntö lääkkeiden kaksinkertaisista varoajoista vaikuttaa Simojoen mukaan lähinnä lääkinnän kustannuksiin: esimerkiksi maitotiloilla varoaikana lypsettyä maitoa ei saa myydä. Kustannuksen nousu voi mahdollisesti nostaa tuottajan lääkintäkynnystä, mutta tästäkään asiasta ei ole tutkimustietoa suomalaisilta tiloilta. Toisaalta monissa tapauksissa on muutenkin vaikea tulkita, milloin eläintä tulisi hoitaa lääkkeillä ja milloin ei.
– Selkeissä tapauksissa, kuten poikimahalvauksissa, lääkintäpäätös on helppo, mutta rajatapauksissa asiaan voi vaikuttaa muun muassa se, miten herkästi eläinyksilö näyttää kipunsa. Hoidon aloitukselle on siis vaikea vetää raja-arvoa. Eläin ei saa kuitenkaan kärsiä korkeasta hoitokynnyksestä, vaan sitä on hoidettava silloin, kun hoidosta on selkeää apua, Simojoki toteaa.
Luomun hoitokertasäännös ei yleisesti aiheuta ongelmia hoidon arvioinnissa.
– Lypsylehmille tehtäviä umpeenpanohoitoja harkitaan tarkemmin luomueläinten kohdalla hoitokertojen vuoksi. Varsinaiset sairaudet hoidetaan yleensä ilman ongelmia sallittujen kertojen puitteissa, Simojoki kertoo. Hän nostaa esiin myös tuottajien itse antamat ennaltaehkäisevät tukihoidot.
Tukihoitoina käytetään muun muassa täydennysrehuja lypsylehmän poikimisen yhteydessä ehkäisemään esimerkiksi poikimahalvausta. Täydennysrehut eivät ole lääkeaineita eikä niihin siten kulu luomun hoitokertaa (2). Käytettävien täydennysrehujen tulee kuitenkin olla luomussa hyväksyttyjä, mikä kaventaa rehujen valikoimaa.
Vaihtoehtoiset hoidot EU-asetuksessa ja luomun erot EU:n sisällä
Suomessakin keskustelua herättänyt kohta EU:n luomuasetuksessa koskee eläinten lääkitsemistä homeopatian keinoin. Ennen allopaattisten eli länsimaiseen lääketieteeseen pohjautuvien lääkkeiden käyttöä asetuksessa suositetaan käytettäväksi muun muassa fytoterapeuttisia tai homeopaattisia tuotteita, mikäli niillä on todettu olevan vaikutusta kyseessä olevaan sairauteen hoidettavalla eläinlajilla.
– Homeopatian vaikuttavuudesta eläimillä ei ole riittävää näyttöä, Simojoki toteaa.
Esimerkiksi lypsylehmien utaretulehduksen hoidossa tutkijat eivät ole vakuuttuneet homeopaattisten hoitojen tehokkuudesta (3). Tutkijat ovatkin kritisoineet asetuksen suositusta (4) ja spekuloineet sen mahdollisesti lykkäävän tehokkaan hoidon saamista eläimille (4, 5).
Suomalaisilla luomukotieläintiloilla homeopaattisten valmisteiden käyttö on erittäin harvinaista. Evira (nyk. Ruokavirasto) selvitti asiaa vuonna 2013 luomuvalvonnan yhteydessä, ja selvityksessä kävi ilmi, että kaikista tiloista neljä tilaa oli käyttänyt homeopaattisia valmisteita kotieläimille (6). Vuonna 2013 tämä vastasi 0,5 prosenttia luomukotieläintiloista. Myös Simojoki painottaa, ettei homeopatian käyttö suomalaisilla kotieläintiloilla ole yleistä.
EU:n luomuasetus on kaikkien unionin maiden neuvottelema kompromissi, joka ei välttämättä ilmennä kunkin jäsenmaan tavoitteita tai tuotannon piirteitä. Huolimatta yhteisestä perusasetuksesta luomutuotannossa on vaihtelua myös EU:n sisällä (7). Maiden ja alueiden kansallinen sääntely, maantieteelliset erot, infrastruktuuri sekä kulttuuri ja perinteet vaikuttavat luomutuotantoon EU:n perusasetuksen lisäksi. Tämä näkyy myös eläinten lääkinnässä; erilaisia luomutilatyyppejä seitsemästä Euroopan maasta profiloiva tutkimus toteaa, että homeopatian käyttö eläinten hoidossa on yleistä esimerkiksi Sveitsissä ja Liettuassa, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa se on vähäisempää (7). Niin ikään esimerkiksi ranskalaiset tuottajat käyttävät vaihtoehtoisia lääkkeitä eläinten hoidossa muun hoidon lisänä sekä luomu- että tavanomaisilla tiloilla (8, 9).
Nämä erot käytännöissä heijastuvat uskomukseen siitä, ettei luomueläimiä saisi lääkitä tavallisilla lääkkeillä. Myös esimerkiksi Yhdysvaltojen luomutuotannolla lienee osuutensa myyttiin: Yhdysvalloissa luomueläin menettää lopullisesti luomustatuksensa, jos sitä lääkitään antibiooteilla (10).
Lähteet
(1) Euroopan unioni. (2018). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/848, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 834/2007 kumoamisesta. Euroopan unionin virallinen lehti, L150, 14.6.2018. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=uriserv%3AOJ.L_.2018.150.01.0001.01.FIN&toc=OJ%3AL%3A2018%3A150%3ATOC
(2) Ruokavirasto. (2022). Eläintuotannon ehdot. Verkkosivu. Viitattu 29.9.2023. https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/oppaat/luomuelain/elaintuotannon-ehdot/
(3) Francoz, D., Wellemans, V., Dupré, J. P., Roy, J. P., Labelle, F., Lacasse, P. & Dufour, S. (2017). Invited review: A systematic review and qualitative analysis of treatments other than conventional antimicrobials for clinical mastitis in dairy cows. Journal of Dairy Science, 100(10), 7751-7770.
(4) Broom, D. M. (2019). Animal welfare complementing or conflicting with other sustainability issues. Applied Animal Behaviour Science, 219, 104829.
(5) Sutherland, M.A., Webster, J. & Sutherland, I. (2013). Animal Health and Welfare Issues Facing Organic Production Systems. Animals, 3, 1021-1035.
(6) Evira. (2014). Luonnonmukaisen tuotannon valvontaraportti 2013. Helsinki: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Eviran raportti, Evira/3606/0411/2014.
(7) Wallenbeck, A., Rousing, T., Sørensen, J.T., Bieber, A., Spengler Neff, A., Fuerst-Waltl, B., Winckler,, C., Peiffer, C., Steininger, F., Simantke, C., March, S., Brinkmann, J., Walczak, J., Wójcik, P., Ribikauskas, V., Wilhelmsson, S., Skjerve T. & Ivemeyer, S. (2019). Characteristics of organic dairy major farm types in seven European countries. Organic Agriculture, 9, 275–291.
(8) Hellec, F., Manoli, C. & de Joybert, M. (2021). Alternative Medicines on the Farm: A Study of Dairy Farmers’ Experiences in France. Frontiers in Veterinary Science, 8.
(9) Poizat, A., Bonnet-Beaugrand, F., Rault, A., Fourichon, C. & Bareille, N. (2017). Antibiotic use by farmers to control mastitis as influenced by health advice and dairy farming systems. Preventive Veterinary Medicine, 146, 61- 72.
(10) Office of the Federal Register. (2023). US Code of Federal Regulations. 7 CFR Part 205— National Organic Program. Verkkosivu. Viitattu 6.10.2023. https://www.ecfr.gov/current/title-7/subtitle-B/chapter-I/subchapter-M/part-205?toc=1
Teksti: Inkeri Räisänen