Juho Hautsalo
Niin kauan, kun ei tiedetä mitä lajikkeita luomuna kannattaisi tuottaa, niin ei luomusiementuotantokaan todennäköisesti houkuttele lajikemarkkinana. Niin kauan, kun näin on, niin ei todennäköisesti uusia lajikkeitakaan ole luomuun sankoin joukoin tulossa. Ruokaviraston mukaan luomutuotannossa on käytettävä luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä ja taimia aina, kun niitä on saatavissa. Ruokavirasto ylläpitää luomulisäysaineistorekisteriä, johon on merkitty kaikki saatavilla oleva luomulisäysaineisto. Tällä hetkellä rekisterissä on esimerkiksi vain seitsemän kauralajiketta ja vain kolme vehnälajiketta eli valtaosa lajikevaihtoehdoista joudutaan hankkimaan tavanomaisena siemenenä poikkeuslupamenettelyn kautta. Poikkeusluvan takarajaksi määritelty vuosi 2036 lähestyy, mutta mistä silloin saadaan luomuun sopivaa siementä?
Pohdin tässä erilaisia vaihtoehtoja, joita voitaisiin käyttää luomussa siemenviljojen jalostuksen kanssa työskentelevän tutkijan näkökulmasta. Puhutaanpa ensin ns. tavanomaisesta kasvinjalostuksesta. On hyvä muistaa, että suurin osa luomuviljelijöistäkin pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laadukasta satoa. Jos halutaan paljon hyvää ja laadukasta viljaa on vähintään pystyttävä nojaamaan siihen, mitä kasvinjalostus on saavuttanut, esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen järjestämissä virallisissa lajikekokeissa kauralajikkeiden keskisadot ovat 1970-luvulta kivunneet viidestä tonnista jo seitsemän tonnin tuntumaan eli satopotentiaali on kasvanut huomattavasti. Toki jyväkoon kasvattaminen on globaalisti johtanut esimerkiksi vehnällä tärkkelyksen määrän kasvuun ja kivennäisaineiden määrän suhteellisen osuuden laskuun jyvässä, mutta samalla on poistettu valtavasti nälkää maailmasta.
Satoisuuden lisäksi modernit lajikkeet ovat kestäviä taudinaiheuttajien tämänhetkisiä kantoja vastaan ja niissä on matalat haitta-ainepitoisuudet. Lajikkeissa on myös jatkuvasti parannettu viljelyvarmuutta esimerkiksi korrenlujuuden kautta ja tarjolla on aikaisuudeltaan monentyyppisiä lajikkeita. Tavanomaisissa lajikekokeissa parhaat lajikkeet eivät välttämättä aina ole niitä kaikkein parhaimpia lajikkeita luomuolosuhteissa, mutta luomuviljelijöiden joukossa koetaan myös, että tavanomaisten lajikkeiden valikoimasta kyllä löytyy sopivia lajikkeita viljelyyn. Uskon, että ”tavanomaisesti” jalostettuja lajikkeita luomuolosuhteissa testaten voidaan ratkaista jo iso osa siementarpeesta. Jos saadaan lisätietoa luomuviljelylle erityisen tärkeistä ominaisuuksista, niin niitä valitsemalla jalostusprosessin aikana voidaan ratkaista vielä suurempi osuus.
Nykylajikkeet ovat valtavan valintaprosessin tulos, joka viljoilla juontaa satojatuhansia vuosia sitten tapahtuneisiin risteymiin ja kromosomistojen kahdentumisiin viljojen esi-isissä ja noin 10000 vuotta sitten tapahtuneesta domestikaatiosta. Viimeiset 10000 vuotta viljelijät ovat tehneet yhdessä luonnon kanssa valintaa ja nyt noin 200 vuotta tapahtunut kasvinjalostus on vain prosessin loppuhuipentuma. Koska valintaa on tehty niin pitkään, on valtaosa viljojen esi-isien geneettisestä muuntelusta kadonnut jo ennen kasvinjalostuksen käsitteen syntyä ja siis jo ennen kuin useat geenipankin maatiaiset ja vanhat lajikkeet olivat viljelyssä. Juuri tällaista menetettyä geneettistä muuntelua, joka voisi mahdollistaa esimerkiksi paremman taudinkestävyyden, terveellisemmän jyvän koostumuksen tai vahvemmat juuret kuivuusjakson aikana, on yhä löydettävissä viljojen villeistä sukulaislajeista. Valitettavasti yksittäisen ominaisuuden siirtäminen viljan sukulaislajista ei ole todellakaan helppoa perinteisen jalostuksen keinoin, kun mukana pyrkii tulemaan niin paljon myös sellaista, mikä ei suoranaisesti viljelyymme sovi. Esimerkiksi pientä jyvää, haitta-aineita ja heikkokortisuutta.
Uudet kasvinjalostusmenetelmät mahdollistaisivat yksittäisten ominaisuuksien tuonnin nykylajikkeisiin niin, että vain tätä ominaisuutta säätelevä geeni muuttuisi. Muuttuvan ilmaston, kasvava väestön ja lisääntyvien kriisien myötä edessämme ovat haastavat ajat ja kasvinjalostukselle asetetaan valtava paine sopeuttaa ruoantuotantoamme näihin haasteisiin. On hyvin mahdollista, ettei tavanomaisessa jalostuksessa pystytä vastaamaan viljelyvarmuuden kasvaviin haasteisiin ilman uusien kasvinjalostusmenetelmien käyttöönottoa. Herääkin kysymys, miten luomuviljelyssä tullaan ratkaisemaan tulevien vuosikymmenten siementarpeet, jos uusien tekniikoiden käyttöä ei sallita?
Toki luomuviljelijöille on tarjolla vaihtoehdoiksi myös mm. maatiaisviljoja, perinnelajikkeita ja myös luomuolosuhteissa tehtävää jalostusta. Valitettavasti yksikään näistä ei ole valmis ratkaisu koko haasteeseen, vaikka ne tuovat varmasti mahdollisuuksia monille luomutiloille erikoistua esimerkiksi paikallisuutta tai terveellisyyttä brändäten. Perinneviljoilla ja maatiaisilla voi olla kiehtovat tarinat ja mahdollisesti terveellisempi koostumus kuin nykylajikkeilla, mutta ne ovat valitettavasti jääneet jälkeen sekä sadossaan että viljelyvarmuudessaan nykylajikkeille, joten niistä ei ole ratkaisemaan yksin koko luomualan siementarvetta. Luomussa sallitut monimuotoaineistot ovat mielenkiintoinen kehityssuunta, koska ne mahdollistavat dynaamisten populaatioiden kehittämisen ja niiden paikallisen sopeutumisen.
Monimuotoaineistoilla olisi mahdollista luoda maatiaisista ja uudemmista lajikkeista risteyttäen siemeneriä, joilla voi olla sekä vanhojen viljojen terveellisiä ominaisuuksia yhdessä hyvien viljelyominaisuuksien kanssa. Toisaalta monimuotoviljat mahdollistavat myös uusien lajikkeiden erilaisten ominaisuuksien yhdistelyn. Monimuotoaineistojen ja luomuolosuhteissa tehtävän lajikejalostuksen suurin haaste on kuitenkin se, että Suomessa tarvitaan paikallisesti sopeutuneita lajikkeita. Sitä, mikä toimii Etelä-Euroopassa ei voida suoraan tuoda tänne. Toisaalta markkinamme on todennäköisesti liian pieni ja riskialtis, jotta olisi taloudellisesti kannattavaa jalostaa vain luomuun. Jos uusia kasvinjalostusmenetelmiä ei käytetä luomussa, on lisäksi jalostajalla käytettävissä vain se geneettinen muuntelu, jota saatavilla olevassa aineistossa on.
Luonnonvarakeskuksen tekemissä kyselytutkimuksissa ja haastatteluissa on selvinnyt, että uusien kasvinjalostustekniikoiden hyväksyttävyys on korkealla tasolla sekä kuluttajien että viljelijöiden keskuudessa. Myös osa luomuviljelijöistä on myötämielisiä tekniikoiden käytölle. Jos uudet kasvinjalostustekniikat rajataan luomun ulkopuolelle, meidän voi olla vielä vaikeampi löytää kymmenen vuoden päästä sopivia lajikkeita viljelyyn ja myös vanhemmiksi luomujalostajalle. Tämä huoli tuli ilmi myös luomuviljelijöiden keskuudesta.
Näkisin, että luomutuotantosuunnan pitäisi olla mahdollistaja eikä rajoittaja. Sitä se on jo monimuoto- ja maatiaisviljojen tapauksessa, mutta jos luomupeltoalan osuutta halutaan lisätä, tulee sen olla varteenotettava tapa tuottaa myös suuria massoja ja tähän tullaan tarvitsemaan kasvinjalostuksen kaikki konstit.