Johan_Ekroos_pieni-scaled.jpg

Luomuiälläkin on merkitystä

Luonnon monimuotoisuus on viime vuosina puhuttanut Suomessa. Maatalousympäristöjä koskevat globaalit synteesitutkimukset (meta-analyysit) ovat osoittaneet, että luomutuotannolla on aitoa potentiaalia edistää lajimonimuotoisuutta. Luomusta hyötyvät erityisesti kasvit ja mesipistiäiset, joihin myös tärkeimpiin pölyttäjiin lukeutuvat kimalaiset kuuluvat. Ehkä hieman yllättäen, Suomen oloissa tehtyjen tutkimusten mukaan viljelytapojen eroavaisuudet ovat suhteellisen pienet globaaleihin synteeseihin verrattuna. Syitä tähän voi olla monia. Oleellisinta on sisäistää, että luomutuotannon monimuotoisuusvaikutukset ovat kontekstiriippuvaisia, johtuen esimerkiksi ympäröivän maiseman rakenteesta. 

Yksi huonosti tunnettu kontekstiriippuvuutta aiheuttava tekijä on luomuikä, eli montako vuotta tutkitut luomutilat ovat olleet luomulla. On ekologisesti loogista ajatella, että maankäyttöhistorialla on merkitystä—tapahtuuhan uusien lajien kolonisaatio tai kantojen voimistuminen yleensä viiveellä. Luomuviljelyn jatkuvuuden merkitystä luonnon monimuotoisuudelle on maailmalla tutkittu vain vähän, ja siksi päätimme yhdessä ruotsalaisten kollegoideni kanssa selvittää, missä määrin luomutilojen ikä vaikuttaa peltojen kasvilajimäärään ja lajikoostumukseen. 

Äskettäin julkaistu tutkimuksemme osoittaa, että vastikään luomuun siirtyneisiin tiloihin verrattuna kasvilajimäärä kaksinkertaistui luomutiloilla, jotka olivat olleet vähintään 30 vuotta luomutuotannossa. Erityisen merkillepantavaa tuloksissa oli, että kasvilajimäärien runsastuminen selittyi hyönteispölytteisten kasvilajien voimakkaalla runsastumisella pitkään luomun piirissä olleilla tiloilla. Joko hyönteispölytteisten kasvien tiheydet nuorilla luomutiloilla ovat niin alhaiset, että lisääntymisteho kärsii, tai sitten pölyttäviä hyönteisiä ei vielä ole tarpeeksi paljon nuorilla luomutiloilla. Molemmat mekanismit voivat myös samanaikaisesti selittää tulokset, mutta joka tapauksessa on selvää, että maatalouden kasvilajiston muutos maankäytössä tapahtuneisiin muutoksiin saattaa näkyä vasta usean kymmenen vuoden viiveellä. 

Olen graduajoiltani 2004–2005 lähtien seurannut tutkimuksia, jotka selvittävät luomun ympäristövaikutuksia. Prosessin aikana minulle on ehkä tullut vähän vääränlainen kuva sitä, että aihepiiri tunnetaan jo perinpohjaisesti. Esimerkiksi yllä esitetyt uudet tuloksemme paljastavat, että aina voidaan oppia uutta luomun monimuotoisuusvaikutuksista. Tutkimusnäkökulmasta on selvää, että tilojen historia pitäisi ottaa tulevaisuuden monimuotoisuustutkimuksissa paremmin huomioon. Onko viive kaikkialla yhtä hidas?

Luomutuotannon kannalta herää kysymys, miten voidaan vahvistaa kannustimia pitkäjänteiselle toiminnalle, jotta monimuotoisuutta lisäävät prosessit pääsevät täyteen potentiaaliinsa. 

Johan Ekroos 
Agroekologian apulaisprofessori, Helsingin yliopisto 
Luomuinstituutin ohjausryhmän jäsen 

Blogi on julkaistu pääkirjoituksena Luomu-uutiskirjeessä, jonka voi tilata täältä.