Puolukka_Partanen_web.jpg

Luomukeruualueiden sertifioinnilla monikäyttöä metsille

Suomen metsistä yli 97 % olisi sertifioitavissa luomukeruualueiksi nykyisiä metsänhoitokäytäntöjä muuttamatta.  Jo nyt Suomessa on maailman suurin luomukeruualue, 11,6 miljoonaa hehtaaria. Se on 30 % maailman kaikesta luomukeruualasta ja lähes 38 % Suomen maapinta-alasta. Luomukeruuala voidaan tuplata sertifioimalla jo luomussa olevan pohjoisen Suomen lisäksi metsät myös muualla Suomessa. Luomusertifiointi on keino osoittaa jo olemassa oleva valttimme, puhtaus.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Suomen Metsäkeskus tekivät vuoden 2015 alussa kyselyn eteläsavolaisille metsänomistajille luomusertifioinnista ja metsien monikäytöstä. Suuren kiinnostuksen vuoksi samat toimijat ovat nyt käynnistäneet Luomumetsistä moneksi -hankkeen, jossa tiedotetaan metsien luomusertifioinnista ja selvitetään sen merkitystä metsien monikäytön, keruutuotteiden jalostuksen ja matkailun kannalta. Hankkeen toimialue on Etelä-Savo ja se kestää vuoden 2016 loppuun. Luomumetsistä moneksi -hankkeen kohderyhmänä ovat eteläsavolaiset yksityismetsänomistajat, kunnat, seurakunnat ja muut metsänomistajat. Toisena kohderyhmänä ovat luonnontuotteiden jalostajat sekä luonto-, matkailu- ja hyvinvointialan yrittäjät, joilla on mahdollisuus hyödyntää luomusertifiointia.

Hankkeessa järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia metsien luomusertifioinnista ja monikäytöstä, selvitetään luomusertifioinnin taloudellista merkitystä, Etelä-Savoon parhaimmin sopivaa toimintamallia sekä eri toimialojen mahdollisuuksia hyödyntää luomumaakunnan imagoa. Mikkelin yliopistokeskuksella pidetään 3.11.2015 klo 9-10 aiheesta kaikille avoin tietoisku, jota voi seurata myös verkossa. Lisätietoja tietoiskusta ja osallistumisohjeet, ks. Luomumetsistä moneksi -luento 3.11. Hankkeen toiminnasta tiedotetaan myös Luomumetsistä moneksi -Facebook-sivuilla.

Keruualueiden luomusertifioinnin merkityksestä, vaikutuksesta metsänhoitoon ja sen toteuttamisesta käytännössä kerromme mielellämme myös muiden hankkeiden, organisaatioiden ja yhdistysten järjestämissä tilaisuuksissa ja tiedotusmateriaaleissa.

Lisätietoja:
Birgitta Partanen, projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti birgitta.partanen (a) helsinki.fi
Antti Heikkilä, aluejohtaja, Suomen metsäkeskus, kaakkoinen palvelualue antti.heikkilä (a) metsakeskus.fi
Marja Pulkkinen, asiantuntija, luonnonmukainen tuotanto, Etelä-Savon ELY-keskus, Maaseutupalvelut-yksikkö marja.pulkkinen (a) ely-keskus.fi

Luomumetsistä moneksi -hanketta rahoittaa Etelä-Savon Ely-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

EU_maaseudun_kehittämisen_maatalousrahasto_web_272x42_logo