Suomalaisten luomuviljelijöiden resilienssistrategioita yhteiskunnan ja ympäristön muuttuessa on selvitetty äskettäin julkaistussa tutkimuksessa.
Resilienssillä tarkoitetaan kykyä selviytyä epävarmuuksien ja muutosten keskellä. Niin ekologisiin kuin yhteiskunnallisiinkin muutoksiin sopeutuminen edellyttää viljelijöiltä kykyä joustavuuteen ja uudenlaisten strategioiden käyttöönottoon. Luomutuotannossa joustavuus pohjautuu useisiin tekijöihin: tietoihin, taitoihin ja oppimiseen, yhteistyöverkostoihin, paikallisyhteyteen, yhteisön rakenteeseen, monipuoliseen ja innovatiiviseen talousosaamiseen sekä osallistumiseen yhteiskunnan hallintajärjestelmiin.
Tutkimuksessa haastateltiin 24 kokenutta viljelijää, jotka olivat harjoittaneet tavanomaista viljelyä ennen siirtymistään luomuun. Osa heistä oli suomalaisia luomutuotannon pioneereja, jotka olivat siirtyneet luomuun ensimmäisten joukossa 1970-80-luvuilla, ja toinen ryhmä oli äskettäin (2010-luvun tienoilla) luomuun siirtyneitä. Tilojen tuotantosuunnat kattoivat monipuolisesti eläin- ja kasvintuotannon eri aloja. Kaikkien tilat olivat kooltaan keskimääräisiä perheviljelmiä.
Pioneeriviljelijöiden kertomukset itselleen ja omana aikanaan sopivista joustavuustekijöistä poikkesivat äskettäin luomuun siirtyneiden kokemuksista. Luomutuotannon alkuvaiheessa oman osaamisen kehittäminen edellytti vahvaa verkostoitumista, tiedon aktiivista ja omaehtoista etsimistä ja jakamista, kokeilemista yrityksen ja erehdyksen kautta sekä aktiivista vaihtoehtoisten markkinointikanavien rakentamista, kun luomuneuvonta ja luomutuotteiden kysyntä ruokaketjun tavanomaisten toimijoiden keskuudessa oli olematonta. Luomutuottajana selviytyminen on edellyttänyt siis runsaasti joustavuutta ja talousosaamisen hankkimista.
Luomusertifiointi- ja maataloustukijärjestelmien kehityksen myötä äskettäin luomuun siirtyneillä viljelijöillä koettiin olevan käytettävissään pioneereja enemmän asiantuntevaa neuvontaa, tukijärjestelmiä ja valmiita verkostoja. Näin ollen esimerkiksi alan edunvalvontajärjestöön liittymistä ei aina koettu välttämättömäksi. Myös olemassa olevat jakelukanavat ovat kehittyneet luomutuotteiden kysynnän kasvaessa siten, että ne pääsevät markkinoille nykyisin myös tavanomaisten toimijoiden kautta eivätkä edellytä siten luomutuottajilta aina omaa innovatiivista markkinointiosaamista. Luomun tavanomaista maataloutta parempi taloudellinen kannattavuus koettiin tässä ryhmässä tärkeäksi motiiviksi luomuun siirtymiselle, kun taas pioneeriryhmässä painotettiin vahvemmin ympäristönsuojelukysymyksiä.
Tutkimukseen osallistuneet painottivat luomuun siirtymistä itsessään tärkeänä resilienssitekijänä. Johtopäätöksenä tarkasteltiin sitä, kuka tai ketkä tästä joustavuudesta yhteiskunnassa hyötyvät. Hyödynsaajiksi todettiin tuotantoeläimet, joilla on luomussa paremmat hyvinvointistandardit tavanomaiseen tuotantoon verrattuna, työntekijät ja maaperä, jotka altistuvat kemikaaleille vähemmän kuin tavanomaisessa viljelyssä, yrittäjät itse paremman kannattavuuden kautta, ja koko yhteiskunta luomun sertifiointimaksujen sekä tavanomaista tuotantoa kattavamman valvonnan luoman luotettavuuden kautta.
Tutkimus julkaistiin Journal of Rural Studies –lehdessä. Artikkelin kirjoittajista Merja Lähdesmäki on Luomuinstituutin tutkijaverkoston jäsen.
Herman, Agatha, Lähdesmäki, Merja & Siltaoja, Marjo 2018. Placing resilience in context: Investigating the changing experiences of Finnish organic farmers. Journal of Rural Studies 58 (2018): 112-122.
Teksti: Sari Autio, Luomuinstituutti
