Aluksi saattaa vaikuttaa siltä, että Suomen ja Kuuban ruokajärjestelmät ovat kuin yö ja päivä. Niiden viljelyolosuhteet ja talousjärjestelmä, jossa ruokaa tuotetaan, ovat hyvin erilaisia, mutta niissä on myös yhtäläisyyksiä. Molempien maiden ruoantuotannossa korostuvat omavaraisuus ja huoltovarmuus. Vaikka Suomessa on vasta viime vuosina herätty puhumaan ruoantuotannon omavaraisuuden tärkeydestä, Kuubassa omavaraiseen ruoantuotantoon on panostettu jo vuosikymmeniä.
Omavaraisuutta pakon edessä
Kuuban maatalous kehittyi 1960-luvulta 1990-luvun alkuun pitkälle koneistettuun monokulttuuriseen vientivetoiseen hyödykkeiden tuottamiseen, joka oli riippuvainen suurista määristä tuotantopanoksia, kuten kemiallisia torjunta-aineita ja lannoitteita. Yksipuolinen viljely aiheutti ongelmia maaperän kasvukunnolle, ja kasvintuholaisten torjuntatarve oli suuri. Neuvostoliiton hajoaminen vaikeutti lannoitteiden ja muiden maatalouskemikaalien saantia. Viljelijöiden oli muutettava toimintatapojaan. Vastauksena ekonomisiin ja poliittisiin kriiseihin kuubalaiset viljelijät alkoivat toteuttaa agroekologisia periaatteita (muun muassa monimuotoisuuden lisääminen, agrometsätalous, kasvin- ja kotieläintuotannon yhdistäminen) käytännön viljelyssä. Ruohonjuuritasolta lähtenyt muutos on levinnyt laajalle, ja nykyään arviolta 300 000 viljelijää noudattaa agroekologisia viljelymenetelmiä.
Osallistuin joulukuun (2023) alussa tutustumismatkalle Kuuban oppimaan ja jakamaan kokemuksia omavaraisesta ruoantuotannosta. Matka oli osa kansainvälistä hanketta, jota tuki Alankomaiden ulkoministeriö, ja siihen osallistuvat myös Wageningenin, Matanzasin ja Sancti Spírituksen yliopistot, Indio Hatueyn laidun- ja rehukoeasema sekä Kuuban kansallinen maataloustieteiden instituutti. Vierailun tavoitteena oli vahvistaa yhteistyötä agroekologian ja ruokajärjestelmän kestävyysmuutoksen edistämiseksi.
Matkan aikana tutustuimme useisiin ruoantuotannon tutkijoihin, kävimme neljällä monimuotoisella maatilalla ja osallistuimme maatalouden kestävyysmuutosta käsitteleviin työpajoihin. Vierailuilla tiloilla silmiinpistävää oli niiden monimuotoisuus. Tiloilla yhdistettiin kasvi- ja kotieläintuotantoa sekä agrometsätaloutta. Tilojen monimuotoisuus näkyi myös ruoassa. Tiloilla nautitut lounaat olivat ehdottomasti monipuolisimpia ja maukkaimpia mitä matkan aikana syötiin. Maatilamatkailu tarjoaakin myös osalle tiloista lisätuloja.
Tiloilla nähtiin myös ratkaisuja maata vaivaavaan energiapulaan. Kiinnostus biokaasuntuotantoa ja aurinkoenergiaa kohtaan oli suurta. Maatiloilla, joilla vierailimme, nähtiinkin aurinkopaneeleja ja pienen mittaluokan biokaasulaitoksia, jotka tuottivat energiaa tilojen omaan käyttöön. Maassa on kuitenkin merkittävät potentiaali tuottaa biokaasua ja aurinkoenergiaa suuremmassakin mittakaavassa korvaamaan maan ulkopuolta tuotavaa fossiilista energiaa. Tämä vaatii kuitenkin suuria investointeja, mikä on nykytilanteessa haastavaa.
Ruokaa ihmisille
Viljelijöiden ja tutkijoiden kanssa käydyistä keskusteluista jäi vahva mielikuva, että ruokaa tuotetaan ihmisille. Suomessa välillä tuntuu, että ruoantuotannon perimmäinen tarkoitus unohtuu, ja ihmisten ravitsemuksen sijaan maatilat tuottavat raaka-ainetta markkinoille. Harva haluaa samanlaista talousjärjestelmää Suomeen kuin Kuubassa, mutta selkeämpi yhteys tuotannon ja kulutuksen välillä lisäisi kieltämättä ruoantuotannon merkityksellisyyttä. Toinen asia mikä jäi mieleen, että monimuotoisten kestävien viljelyjärjestelmien toteuttaminen onnistuu myös ilman uusinta teknologiaa ja digitalisaatiota. Tulisiko meillä panostaa nykyistä enemmän monimuotoisten viljelyjärjestelmien periaatteisiin kuin siihen, että haasteet saadaan ratkaistua teknologialla?
Omavaraisuuden haasteita
Omavaraisuuden haasteet, tai pikemminkin rajallinen pääsy ulkopuolisiin tuotantopanoksiin, aiheuttavat myös haasteita. Pavut ovat tärkeä osa kuubalaisten ruokavaliota, ja niitä viljellään laajoilla aloilla. Muutama vuosi sitten papusato jäi hyvin alhaiseksi epäsuotuisien säiden ja kasvintautien johdosta. Tästä johtuen laadukkaasta kylvösiemenestä tuli pulaa, mikä näkyy pavun viljelyaloissa useammalle vuodelle eteenpäin. Tämä taas näkyy korkeampana ruoanhintana kansalaisille.
Parhaillaan maa on historiansa ehkä vakavimmassa taloudellisessa kriisissä. Ruoan ja energian hinta ovat nousseet, ja peruselintarvikkeista, lääkkeistä ja käyttötavaroista on pulaa. Yhä useampi kuubalainen on jättänyt maan ja muuttanut paremman elämän toivossa pois maasta. Muutos koskee myös maaseutua, josta väki siirtyy kaupunkeihin. Lisäksi satojen ja kotieläinten varastaminen on noussut kasvavaksi ongelmaksi.
Maassa on runsaasti hyödyntämätöntä ruoantuotantoon sopivaa maata, jota voitaisiin hyödyntää paremmin. Tämä vaatisi kuitenkin viljelijöitä, joiden määrä vähenee. Vierailukohteet olivat kuitenkin toivoa herättäviä ja erinomaisia esimerkkeinä erilaisista ratkaisuista, joita tarvitaan siirtymisessä kestäviin viljelyjärjestelmiin.
Kirjoittaja Kari Koppelmäki työskentelee tutkijatohtorina Luomuinstituutissa
Kirjoitus perustuu 27.11.-1.12.2023 tehtyyn Connecting Cuban farmers to the Global Network of Lighthouse Farms tutustumismatkan kokemuksiin. Kirjoituksessa on käytetty lähteenä myös raporttia IPES FOOD, 2018. BREAKING AWAY FROM INDUSTRIAL FOOD AND FARMING SYSTEMS. Seven case studies of agroecological transition (https://ia600700.us.archive.org/15/items/7CaseStudiesAgroecology/CS2_web.pdf)