Maatalouden ympäristökestävyyden ongelmiin on viime vuosina esitetty ratkaisuksi regeneratiivista eli uudistavaa viljelyä, jossa huomio kiinnittyy erityisesti maan kasvukunnon parantamiseen, hiilensidontaan sekä maatalousympäristön lajien monimuotoisuuden lisäämiseen. Uudistavan viljelyn painopiste on usein ekologisessa kestävyydessä, mutta tavoitteiksi mainitaan myös muiden maatalouden kestävyyden osa-alueiden parantaminen kuten taloudellinen kannattavuus ja sosiaalinen kestävyys.
Regeneratiiviselta maataloudelta puuttuu yhdenmukainen tieteellinen tai sääntelyyn perustuva määritelmä
Olemme tilanteessa, jossa uudistava maatalous ja viljely esiintyvät trendikkäinä käsitteinä. Koska määritelmät vaihtelevat, vaarana on, että uudistavan viljelyn termi jää epäselväksi. Kyseessä ei ole varsinaisesti uusi malli tai ajatus, vaan pikemminkin jo tovin hautunut konsepti.
Regeneratiivisesta, tarkemmin uudistavasta luomuviljelystä (regenerative organic agriculture) puhui ensimmäisen kerran Robert Rodale 1980-luvulla Yhdysvalloissa. Rodale halusi kuvata termillään luonnon ekosysteemien toimintaan perustuvaa kokonaisvaltaista maatalousjärjestelmää, joka uudistaa ja parantaa käyttämiään resursseja, eikä pelkästään pyri säilyttämään niitä, kuten silloin nousussa ollut kestävä (sustainable) maatalous.
Tieteellisessä kirjallisuudessa esiintyy 80-luvulta alkaen satunnaisesti mainintoja uudistavasta maataloudesta, kunnes 2010-luvulla termin käyttö selkeästi yleistyi. Verrattuna Rodalen termiin, nykyään sana luomu on useimmiten jäänyt pois. On havaittavissa, että esimerkiksi Suomessa uudistavaa viljelyä halutaan viedä kaikille tiloille tuotantotavoista ja -mallista riippumatta. Toisaalta Yhdysvalloissa on luotu ensimmäinen uudistavan viljelyn sertifiointijärjestelmä (Regenerative Organic Certified), jonka tarkoitus on täydentää juuri USDA Organic –luomusertifikaattia tai muuta vastaavaa kansallista luomusertifikaattia. Vaikuttaa siltä, että uudistavan viljelyn yhteydessä luomua joko häivytetään taustalle tai korostetaan sen roolia lähtötasona.
Maan kasvukunto on sekä luomun että uudistavan viljelyn ytimessä
Euroopan unionin luomulainsäädännön mukaan luomutuotanto “on kokonaisvaltainen tilanhoidon ja elintarviketuotannon järjestelmä, jossa yhdistyvät ympäristön ja ilmaston kannalta parhaat käytännöt”. Ruokaviraston laatima kansallinen tulkinta edellyttää palkokasveja sisältävää viljelykiertoa ja linjaa, että luomutuotannon viljelymenetelmien “on säilytettävä maaperän orgaanista ainesta, lisättävä sen kestävyyttä ja monimuotoisuutta sekä estettävä tiivistymistä ja eroosiota”.
Lähtökohtaisesti luomutuotannon tulee siis vaalia maan kasvukuntoa, monimuotoisuutta sekä välttää ympäristölle ja ilmastolle aiheutuvaa haittaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Uudistavaksi viljelyksi mielletään viljelymenetelmät, jotka parantavat maan kasvukuntoa, lisäävät hiilisyötettä maaperään sekä tukevat maatalousympäristön lajimonimuotoisuutta. Suomalaisille luomuviljelijöille hyvinkin tuttuja menetelmiä ovat esimerkiksi monipuolinen viljelykierto, orgaaniset maanparannusaineet ja karjanlanta, viherlannoitus, biologinen typensidonta ja teollisten tuotantopanosten välttäminen. Myös elävän kasvipeitteisyyden lisääminen alus- ja kerääjäkasvien avulla kuuluu jo monien luomutilojen viljelytapaan.
Haasteitakin luomun näkökulmasta on, kuten uudistavaan viljelyyn kuuluva tavoite vähentää mahdollisimman paljon maaperän häirintää eli maanmuokkausta. Kynnöstä luopuminen ja muokkauksen vähentäminen herättää luomun kannalta kysymyksiä monivuotisten kestorikkakasvien hallinnasta sekä kasvitautipaineen kasvusta.
Mihin tarpeeseen uudistava maatalous vastaa?
Uudistavan viljelyn hahmottamiseen liittyy olennaisesti kysymys siitä, mihin ja kenen tarpeisiin sitä kehitetään. Peltomaan kasvukunnon vaaliminen ja maatalouden ympäristökestävyyden parantaminen on välttämätöntä, jotta ruoantuotannon edellytykset säilyvät tuleville sukupolville. Jos uudistava maatalous suunnataan viljelijöille kestävyysmuutoksen työkaluksi, uudistavuutta voidaan ajatella olevan kaikki kokonaisvaltaista kestävyyttä lisäävät parannukset.
Uudistavuuden mittaaminen ja todentaminen muuttuu mutkikkaammaksi, jos uudistavasti tuotetut maataloustuotteet halutaan omaksi tuoteryhmäkseen kauppoihin. Tällöin pitäisi laatia luomua vastaava läpinäkyvä ja selkeä kriteeristö tuotantotavoista. Tätä kehitystä edistää muun muassa Yhdysvalloissa kehitetty sertifiointimalli.
Ajan mittaan selviää, mihin suuntaan uudistava maatalous muotoutuu. Luomun ei kuitenkaan pidä jäädä paikalleen, vaan luomutuotannon kehittäminen tutkittuun tietoon perustuen on jatkossakin tärkeää. Näin voidaan taata, että luomutuotannossa toteutuu ympäristön ja ilmaston kannalta parhaat käytännöt.