Sekaviljelyssä viljellään kahta tai useampaa viljelykasvilajia tai -lajiketta samalla peltoalalla joko osan tai koko kasvuaikansa ajan. Monivaikutteisella viljelymenetelmällä mahdollistuu ekologinen tehostaminen eli sadonlisä tehokkaammalla peltoalan ja kasvutekijöiden hyödyntämisellä ilman ulkoisten tuotantopanosten lisäämistä. Sekaviljelyn suunnittelussa korostuvat kasvilajien ja -lajikkeiden ominaisuudet, tekninen toteutus ja tavoiteltavat hyödyt.
Luonnonmukaisessa tuotannossa sekaviljelyä on hyödynnetty etenkin seosviljelyn ja aluskasvien muodossa, mutta menetelmä voi tarjota uusiakin mahdollisuuksia lisätä viljelyn ilmastokestävyyttä, resurssitehokkuutta ja omavaraisuutta.
Sekaviljelyn monet muodot
Yleisin sekaviljelyn muoto on seosviljely, jossa kasvilajit tai -lajikkeet kasvavat lohkolla sekoittuneena, ne korjataan ja usein myös kylvetään samanaikaisesti. Seosviljelyssä voidaan yhdistää toisiaan täydentäviä ja vähäisesti keskenään kilpailevia kasvilajeja tai muutoin ominaisuuksiltaan yhteensopivia, sadon käyttötarkoitukseen soveltuvia lajeja. Seossato ei suoraan vastaa kylvösuhdetta vaan muokkautuu kilpailun ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Muita sekaviljelyn muotoja ovat vuorosekaviljely, rivisekaviljely ja kaistasekaviljely.
Yleisiä luomutuotannossa ovat heinä- ja palkokasvinurmet, viljaseokset sekä vilja-palkoviljaseokset kuten herne-kaura- ja herne-vehnäseokset. Vilja-palkoviljaseoksissa viljan valkuaispitoisuus tyypillisesti nousee palkoviljan kilpaillessa vähemmän typen saatavuudesta. Vilja myös tukee palkoviljaa. Lajikeseokset ovat teknisesti vaivattomimpia toteuttaa. Viherlannoitusseosten lajikoostumusta voidaan säätää tavoiteltavan typpilannoitusvaikutuksen tai maanparannuksen suhteen.
Sekaviljelyllä tavoiteltavia hyötyjä
Sekaviljelyllä on mahdollista lisätä peltoalan tuottavuutta eli tuottaa suurempi kokonaissato. Eri kasvilajit menestyvät eri tavoin kasvuolojen vaihdellessa peltolohkolla tai säiden suhteen: sekaviljely voikin auttaa myös satoriskien hallinnassa ja sopeutumisessa ilmastonmuutokseen. Erilaiset seoskumppanit muodostavat kasvustoon fyysisiä esteitä tautien leviämiselle ja monipuolistuva mikrobisto vähentää taudinaiheuttajien painetta maassa.
Monipuolinen juuristo parantaa maan rakennetta ja lisää hiilisyötettä. Teho kasvaa, jos elävien juurten aika pellolla pitenee, kuten kerääjäkasvien tapauksessa.
Palkokasvit lisäävät typpiomavaraisuutta ja seosten valkuaissatoa. Viljelykasvilajirunsauden lisääntyessä peltolohkon ravintoverkot monipuolistuvat ja viljelyekosysteemin toiminnallinen monimuotoisuus lisääntyy sekä maan päällä että alla.
Lisätietoa:
Erikoistutkija Sari Himanen, +358 29 5326132, etunimi.sukunimi@luke.fi
Erikoistutkija Hannu Känkänen, +358 29 5326292, etunimi.sukunimi@luke.fi
Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen, +358 29 5322882, etunimi.sukunimi@luke.fi