Luomuinstituutin 10-vuotisjuhlavuoden keskustelutilaisuudessa Helsingin Tiedekulmassa tiistaina 3.10. käsiteltiin toimittaja Jari Hanskan johdolla luomun hintaa kuluttajien, tuottajien ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tilaisuuden avannut Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonen totesi viimeaikaisen ruoan hintakeskustelun koskevan vahvasti myös luomua. Pitkän nousukauden jälkeen luomun myynti sekä kannattavuus tuottajille ovat heikentyneet, mikä heijastuu koko luomualaan.
– Voi perustellusti kysyä, käykö luomu kukkarolle ja kenen kukkarolle. Lisäksi haluamme nostaa luomua osaksi yhteiskunnallista keskustelua siitä näkökulmasta, miten luomu on osa kestävää suomalaista ruokajärjestelmää.
Teknologia ei ratkaise ympäristöhaasteita
Agroekologian professori Juha Helenius tarkasteli luomutuotannon merkitystä planeettamme kestokyvylle.
– Mikä usein yllättää ihmiset, on että meillä on kaksi hyvin läheisesti maatalouteen liittyvää planeettarajaa, joissa on selvästi menty yli kestävän. Ne ovat typen ja fosforin kierrot sekä biologisen monimuotoisuuden heikkeneminen. Näihin haasteisiin luomutuotanto tarjoaisi kestäviä ratkaisuja.
– Ruoantuotanto edellyttää typpi- ja fosforilannoitusta, joka tavanomaisessa tuotannossa toteutetaan keinolannoitteilla, eikä tukeuduta luomussa käytettyihin kierrätyslannoitteisiin tai biologiseen typensidontaan, jotka olisivat kestäviä ratkaisuja. Kaikkein selvimmin luomun hyödyt on osoitettu biologiselle monimuotoisuudelle.
Helenius ei usko bioteknologian mahdollisuuksiin ratkaista ruoantuotannon aiheuttamia ympäristöhaasteita tarvittavassa aikataulussa.
– Tutkimus ei tue sitä, että ruoantuotannon ympäristöhaasteisiin puhumattakaan muihin kestävyyshaasteisiin voisi olla teknologista ratkaisua realistisessa aikataulussa.
Yhtenä edellytyksenä ruokajärjestelmän kestävyysmuutokselle Helenius esittää käsitteen ruoan tajusta, mikä tarkoittaa ymmärrystä ruoka-aineiden ekosysteemisestä alkuperästä ja johon liittyy kunnioitus ekosysteemiä ja ruoan tuottajia kohtaan. Ruoan taju muodostaa perustan ruokakansalaisuudelle ja mahdollistaa tietoisten valintojen tekemisen arjessa.
Hän kannustaa kuluttajia tarkastelemaan omia kulutusvalintojaan pohtimalla kuka tuottaa, missä, kenelle, mitä, miten ja millä ehdoilla. Kysymykset kytkeytyvät oleellisesti siihen, mistä kuluttajan kannattaa maksaa. Vastuulliset valinnat kuitenkin tällä hetkellä verottavat kukkaroa enemmän kuin vähemmän vastuulliset.
– Valitettavasti on niin, että monet kestävyysratkaisut, ei ainoastaan ruoassa, maksavat enemmän. Totta kai, kun yhteistä hyvää ajetaan, niin mekanismien pitäisi olla sellaiset, että kestävä maksaa vähemmän, toteaa Helenius.
Poliittisen päätöksenteon suuntaan viesti on selvä: teknologisiin ruoantuotannon ratkaisuihin ei voida tuudittautua, jos planeetan kestokyky ja ympäristön hyvinvointi halutaan turvata.
Ruoan hinta ohjaa kulutusvalintoja, mutta muutkin asiat merkitsevät
Kuluttajatutkimuksen professori Mari Niva Helsingin yliopistosta kertoi ruoan hinnan nousun muuttaneen sitä, mitä tuotteita ostoskoreihin valitaan: hintojen noustessa yhä suurempi osuus kuluttajista jättää kalliit merkit ostamatta ja yhä useampi suosii enemmän kaupan omia merkkejä. Myös tarjoustuotteiden ostaminen lisääntyy.
Tärkeimpiä suomalaisten ostopäätöksiin vaikuttavia tekijöitä ovat tällä hetkellä Nivan mukaan edullinen hinta tai tarjous, hyvä maku sekä terveellisyys.
– Kyselytutkimukset ovat pitkään kertoneet, että hinta on ihan tärkeimpiä asioita, toki muiden asioiden ohella. Suurin osa kuluttajista arvostaa myös hyvää makua. Lisäksi halutaan, että ruoka on terveellistä ja raaka-aineet kotimaasta. Myös nopeus ja helppous ovat tärkeitä. Monille, mutta ei ehkä niin usealle kuin me täällä olijat toivoisimme, myös ekologisuus ja eettisyys ovat olennaisia tekijöitä.
Tärkeinä pidettyjä asioita sovitellaan yhteen ja toisaalta tehdään myös kompromisseja budjetin rajoissa. Nousevat hinnat saavat erilaisia merkityksiä ja ihmiset tekevät erilaisia ratkaisuja, kun ruoasta pitää säästää.
– Toisaalta voidaan etsiä saman tuoteryhmän sisältä edullisempia vaihtoehtoja, kuten kaupan merkkejä. Tuoteryhmää voidaan vaihtaa myös kokonaan ja luopua joistakin tuotteista ja siirtyä kuluttamaan jotakin muuta elintarviketta.
Hintojen nousu osuu erityisesti pienituloisiin kotitalouksiin, joilla ruoan osuus kulutusmenoista on suurempi ja joustonvaraa taloudessa muutenkin vähemmän, vaikka hinnat ovatkin tällä hetkellä yhteinen huoli ja myös paremmin toimeentulevat kiinnittävät niihin enemmän huomiota, Niva toteaa.
Ruoka on edelleen suhteellisen halpaa
Tilaisuuden paneelissa tutkija-viljelijä Juuso Joona, Vihreiden nuorten puheenjohtaja, opiskelija Jami Haavisto, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Kari Koppelmäki sekä Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi keskustelivat ruoan hinnasta, luomun roolista nyt ja tulevaisuudessa sekä kestävään ruoantuotantoon kannustavasta maatalouspolitiikasta.
Nykyisestä ruoan hinnasta panelistit olivat yhtä mieltä: keskivertokuluttajalle ruoka on edelleen suhteellisen halpaa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Ruoan hinnan nousun saamalle huomiolle panelistit näkivät useita syitä, muun muassa sen, että ruoka nähdään hyödykkeenä, jonka pitäisi olla halpaa, mutta myös esimerkiksi arvot ja tottumisen edulliseen ruokaan sekä median roolin.
– Kyse on nähdäkseni arvoista ja arvostuksista. Monet hyvätuloiset käyttävän paljon rahaa vaikkapa viihteeseen ja harrastuksiin, mutta ruoan pitäisi olla mahdollisimman halpaa, toteaa Juuso Joona.
Jami Haavisto jatkaa, että kyse voi osin olla myös tottumuksesta.
– Suomessa on totuttu käyttämään ruokaan suhteellisen vähän rahaa viimeisinä vuosikymmeninä, minkä vuoksi hintojen nousu nyt kirpaiseekin.
Niemi puolestaan pitää mediaa osatekijänä siihen, miksi ruoan hinta on puhuttanut viime aikoina.
– Suomessa kyllä pidetään ääntä ruoan hinnasta. Aina kun julkaistaan uudet tilastot, monet mediat tuovat ensimmäisenä esiin, kuinka paljon ruoan hinta on noussut. Totta kai se alkaa vaikuttaa ihmisten mieliin ja jopa hyvätuloiset alkavat tarkastella omaa kulutustaan kriittisemmin.
Hinnoittelusta läpinäkyvämpää, todelliset kustannukset näkyviin
Panelistit toivoivat, että ruoan hinnan rinnalla keskusteltaisiin myös ruoan hinnan muodostuksesta. Luomun kohdalla tämä olisi Juuso Joonan mukaan erityisen kiinnostavaa.
– Kustannuspaineet eivät kohdistuneet samalla tavalla luomuun kuin tavanomaiseen tuotantoon, sillä ulkoisten tuotantopanosten käyttö on luomussa vähäisempää. Esimerkiksi luomuviljan tuotantokustannukset eivät nousseet samassa suhteessa kuin tavanomaisen. Kuitenkin kaupassa luomutuotteen hinta nousi absoluuttisesti enemmän kuin tavanomaisen.
Syyksi luomuruoan hinnan suuremmalle nousulle Joona arvelee sitä, että kauppa saattaa tehdä saman prosentuaalisen korotuksen kaikkiin saman tuoteryhmän tuotteisiin, jolloin luomussa hinta nousee enemmän, koska alkuperäinen hinta on ollut kalliimpi.
Jyrki Niemi on samoilla linjoilla ja huomautti, että kaupat voivat myös hinnoitella saman tuotantokustannuksen tuotteita eri tavoin, koska halutaan, että tuotteista on tarjolla edullisempia, tavanomaisia sekä lisäarvotuotteita, joita luomutuotteet ovat.
Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että ruoan hinnoittelun tulisi olla läpinäkyvämpää kaikin puolin.
– Ehdottomasti olisi hyvä saada läpinäkyvämpi järjestelmä, jotta tiedetään, kuka tekee tuloksen ruokabisneksellä. Eikä pelkästään sitä, miten potti jakautuu tuottajien, jalostajien ja kaupan välillä vaan sen lisäksi pitäisi saada näkyviin myös todelliset ruoantuotannon kustannukset ympäristölle, mistä on esimerkkejä muun muassa Saksasta, totesi Kari Koppelmäki.
Koppelmäki jatkoi, että halvan ruoan tuottaminen on ollut mahdollista, kun ruoantuotannosta ympäristölle aiheutuvia kustannuksia ei sisällytetä ruoan hintaan vaan ne on ulkoistettu.
Luomupinta-alan sijaan pitäisi pohtia millaista luomua tarvitaan ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
Viimeisen kymmenen vuoden tilastot kertovat sekä luomutilojen määrän että luomuviljellyn peltoalan pienentyneen viimeisen vuoden aikana pitkän, vakaan nousuputken jälkeen. Tulevaisuuden luomutuotannolle taas on Suomessa asetettu kunnianhimoiset tavoitteet: vuonna 2030 peltopinta-alasta 25 prosenttia tulisi olla luomussa EU:n yhteisen tavoitteen mukaisesti.
Panelistit näkivät viimeaikaisen mollivoittoisen kehityksen johtuvan sekä heikentyneestä luomutuotteiden kysynnästä että tiukentuneista luomutuotannon ehdoista. Tulevan kehityksen suunnasta on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa. Juuso Joona korosti, että tulevaisuuden kehitykseen vaikuttavat päätökset, joita tästä eteenpäin tehdään. Niemi jatkoi, että luomumarkkinoiden kehitys on avainasemassa tulevassa kehityksessä. 25 prosentin tavoitteeseen luomuviljellystä peltopinta-alasta panelistit suhtautuivat kuitenkin varauksella.
– Ehdottomasti korkea tavoite, mutta jos tahtoa on, niin se on tehtävissä. Tietysti kokonaisuuden, maatalouspolitiikan ja markkinoiden, pitää pelata yhteen, Juuso Joona korosti.
Luomun markkina voisi vauhdittua, jos luomun osuutta lisätään julkisissa hankinnoissa ja vientiä vahvistetaan, mikä Joonan mukaan vaatii kuitenkin lisää osaamista ja huoltovarmuuden painottamista. Niemi näkee suuren maatalouspolitiikan remontin epätodennäköisenä, minkä vuoksi hän ei usko tavoitteen saavuttamiseen. Koppelmäki täydensi, että pelkkien peltopinta-alaprosenttien sijaan pitäisi miettiä, millaista luomua tarvitaan.
– Sen sijaan, että mietitään vain ”25 prosenttia luomua” -tavoitetta, pitäisi miettiä, millaisella luomulla saavutetaan erilaiset ympäristö-, ilmasto-, vesiensuojelu- ja monimuotoisuustavoitteet, koska siinäkin on eroa sen mukaan, millaista luomua toteutetaan. Onko se esimerkiksi kasvintuotantoa vai eläintuotantoa, millaista eläintuotantoa sekä missä päin Suomea se 25 prosenttia on. On siis vielä paljon asioita, joita tulisi selvittää.
Jami Haavisto puolestaan toivoi luomun kasvavan vahvuuksiensa, kuten ulkoisten tuotantopanosten vähäisemmän tarpeen ja Suomen ruoantuotannon omavaraisuuden kautta.
Suomalaisen ruoan puhtaus on erityisesti luomun vahvuus
Panelistit vahvistivat, että verrattuna keskieurooppalaiseen tai maailmanlaajuiseen ruoan-tuotantoon, suomalaisen ruoan vahvuus on verrattain puhdas tuotantoympäristö ja myös kasvinsuojeluaineiden ja antibioottien vähäinen käyttö. Puhdas tuotantoympäristö on Joonan mielestä erityisesti suomalaisen luomun vahvuus, sillä luomu on tämän lisäksi vielä sertifioitu ja todennettu tuotantotapa.
Koppelmäki kuitenkin kyseenalaistaa kotimaisen ruoantuotantomallin erinomaisuuden, vaikka suomalaista ruoantuotantoa arvostetaan erityisesti puheissa ja politiikkatasolla.
– Jos mietitään meidän ruoantuotantojärjestelmää, niin eihän tässä ole mitään järkeä. Yksinkertaistaen me käytämme hyvin suuren osan viljelypinta-alasta tuottamaan rehua, joka tuotetaan fossiilisilla panoksilla, kuljetetaan isoihin kotieläinyksiköihin, joissa tuotetaan halpaa kotieläintuotetta, joka sitten jalostetaan muutamassa yksikössä keskitetysti. Sitten tuotetaan ruokaa, joka nyt on näköjään liian kallista kuluttajille, eivätkä tuottajatkaan koe sitä kannattavaksi.
– Lisäksi on näitä isoja ympäristöhaasteita niin ilmastolle kuin Itämeren kunnollekin. Samaan aikaan kun puhutaan, kuinka hienoa ja mahtavaa meidän kotimainen ruoantuotanto onkaan, niin se järjestelmä, josta se tulee, ei välttämättä olekaan niin mahtava.
Maataloustukien tulosperusteisuus ja kulutustottumusten muutokset vauhdittamaan muutosta
Paneelin lopuksi pohdittiin maataloustukien roolia kestävän ruoantuotannon ajurina. Yhtä mieltä panelistit olivat siitä, että tukia pitäisi muuttaa enemmän tulosperusteisiksi sen sijaan, että ne perustuvat pelkkään peltopinta-alaan tai toimenpiteisiin. Koppelmäki näkee, että päättäjät tarvitsevat tutkimustietoa, jotta he voivat määritellä kotimaiselle maataloudelle paikalliset, kestävät planetaariset rajat, joiden puitteissa maataloutta voitaisiin tukea.
Jyrki Niemi huomautti, että merkittävät muutokset maatalouden tuotantotavoissa edellyttävät myös muutosta kulutuksessa ja ruokavaliossa, jotta systeeminen muutos saadaan aikaiseksi. Tätä voisi Haaviston mielestä edistää sillä, että ulkoistetut ympäristövaikutukset sisällytetään ruoan hintaan tavalla tai toisella, sillä suomalaiset selkeästi ovat hintaorientoituneita kuluttajia.
– En usko, että saamme systeemistä muutosta aikaiseksi ilman, että markkina- ja hintamekanismit otetaan siihen täysillä mukaan, Haavisto toteaa.
Ympäristökustannusten sisällyttäminen kuluttajahintoihin on kuitenkin haasteellista, sillä yhteisymmärryksen löytäminen niiden laskentatavasta globaalisti on vaikea tehtävä.
– Millä ruoan hintaan saadaan kaikki ne ympäristökustannukset, ilmastopäästöt ja lisäksi mahdolliset työolot, lapsityövoiman käyttö ja mitä vielä voi ajatella, Niemi pohti.
– Se on tosi vaikeaa. Kun ajatellaan vaikkapa eri elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskentaa, niin nyt Euroopassa yritetään päästä yhteisymmärrykseen, millä tavalla ne pitäisi laskea. Ja tämä on vasta EU:ssa. Miten se saadaan aikaan globaalisti?
